Kansainvälistä uraa jo 20 vuotta tehnyt tanskalaisohjaaja ja -käsikirjoittaja Lone Scherfig saa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ja Finnish Film Affairin tämän vuoden Nordic Flair -palkinnon. Menestyselokuvien ohjaajan uusin työ The Kindness of Strangers poikkeaa sävyltään aikaisemmista: ”Maailma on mennyt synkemmäksi” – mutta toivoakin on.
Olet opiskellut Den Danske Filmskolessa eli Tanskan elokuvakoulussa, kuten moni muu visionäärinen elokuvaohjaaja. Miten opintosi siellä auttoivat sinua määrittelemään taidettasi ja löytämään oman tyylisi?
Koulu oli hyvin auteur-orientoitunut, ja monet elokuvahistorian tärkeimmistä ohjaajista olivat vielä elossa tuohon aikaan [1980-luvulla]. Standardit olivat siksi todella korkeat ja se sai meidät vaatimaan itseltämme kohtuuttoman paljon. Opiskelu oli ajoittain rankkaa, mutta samalla opimme ammattilaisiksi. Opimme kaiken filmistä ja analogisesta äänestä. Kuvausten aikana en voinut herpaantua hetkeksikään, koska filmiä piti säästää.
Italiaa aloittelijoille (2000) on Dogma 95 -elokuva. Millaista oli työskennellä noudattaen koulukunnan säännöksiä ja haluaisitko tehdä jotain vastaavaa uudelleen?
Ennen kuin tein tuon elokuvan en ollut vielä täysin kehittänyt omaa ohjaajan ääntäni. Käsikirjoitus oli omani, ja dogma-säännösten ja dogman ”siveyslupauksen” noudattaminen antoivat tilaa sävylle sekä virheiden ja hallinnan puutteen hyväksymiselle. Se sai minut kukoistamaan. Kaikessa mitä olen tehnyt sen jälkeen on elementtejä dogmasta, ennen kaikkea siinä, että annan tilaa todellisuudelle ja ratkon tuotannollisia ongelmia tekemällä luovia muutoksia kompromissien sijasta.
An Education (2009) oli iso menestys ympäri maailmaa. Mitä se merkitsi urallesi?
Kun An Education oli valmistunut, tapasin tuottaja Jeremy Thomasin, joka on mukana myös The Kindness of Strangers -elokuvassa. Hän sanoi, että elokuvan menestys antoi minulle luvan kahden flopin tekemiseen, eli voisin ottaa riskejä vaarantamatta mahdollisuuksiani. Lisäksi oli hyvin rohkaisevaa huomata, että työskentelytapani oli täysin pätevä vieraassa maassa ja työryhmässä, jossa en tuntenut ainuttakaan ihmistä.
Monet elokuvistasi keskittyvät naisten tarinoihin ja naisten kokemuksiin miesten maailmassa, kuten Their Finest (2016) ja An Education. Tämä on myös nähtävissä Claran tarinassa The Kindness of Strangers –elokuvassa. Puhuttelevatko nämä aiheet sinua erityisesti ja miksi?
Nuorempi minäni oli monella tapaa samanlainen kuin Jenny (An Education), Emma (Sinä päivänä, 2011) ja Catrin (Their Finest). He ovat kaikki kirjailijoita, kadottavat viattomuutensa ja ovat melko epävarmoja. Mutta Carey Mulligan, Anne Hathaway ja Gemma Arterton vaikuttivat hahmoihin ja antoivat kaikille persoonalliset piirteensä. Ihme kyllä, itse kirjoittamani naishahmot kuten Karen ja Olympia elokuvassa Italiaa aloittelijoille sekä nyt Clara ja Alice The Kindness of Strangersissa muistuttavat paljon vähemmän minua. He asuvat läppärissäni, mutta ovat kärjistetympiä. Ja koska minun ei näiden hahmojen kohdalla ole tarvinnut olla lojaali toista kirjoittajaa kohtaan, olen antanut heidän näyttelijöilleen enemmän tilaa.
The Riot Club (2014) on kuitenkin poikkeus. Mikä vetosi sinuun tässä tarinassa keskiluokkaisesta maskuliinisuudesta ja etuoikeuksista?
Olen tehnyt enemmän elokuvia miespuolisista kuin naispuolisista päähenkilöistä ja haluaisin tehdä sen uudestaan. The Riot Club oli todella kiehtova, ei sen takia, että pystyisin samaistumaan hahmoihin, vaan koska elokuva on ryhmäkuva brittiläisen yläluokan pahimmista puolista. Brexitin myötä kuluu tuskin päivääkään, ettei elokuva muistu mieleeni, sillä nyt paljon huomiota saavat brittipoliitikot kuuluivat samankaltaiseen ryhmään nimeltä Bullingdon Club. Elokuvan näyttelijät olivat sen sijaan työteliäitä, rakastavia ja oli suuri ilo työskennellä heidän kanssaan.
The Kindness of Strangers on varsin erilainen kuin aiemmat elokuvasi. Mikä sai sinut hakemaan synkempiä sävyjä?
Maailma on mennyt synkemmäksi sinä aikana, kun olen toiminut ohjaajana ja tunnen suurempaa velvollisuutta tehdä muutakin kuin kevyitä elokuvia. Samalla haluan kantaa sen vastuun, joka etuoikeuksien kanssa tulee. Elokuvassa on kuitenkin toivoa, ja silloin tällöin näyttelijöiden huumori pilkahtaa esiin.
Teksti: Maria Lättilä
Nordic Flair Masterclass: Lone Scherfig pe 20.9. klo 16 Kino Reginassa. Vapaa pääsy. Festivaalilla nähdään myös Scherfigin elokuvat Wilbur (2002) ja The Kindness of Strangers (2019).