Wolfwalkers (2020)

Kilkennyn kaupungin liepeillä asuu lauma susia, jotka pärjäävät yliluonnollisella nokkeluudella. Kaupungin laajentuessa annetaan metsänvartijalle tehtäväksi päästää harmia aiheuttavat hukat päiviltä. Hänen tyttärensä Robyn haluaa ensin auttaa isäänsä arvokkaassa tehtävässä, mutta uteliaana seuraa näkemäänsä salaperäistä tyttöä metsään.

Paljastuu että susien joukossa on nukkuvien henkiä, jotka ottavat yöllä suden muodon. Vahingossa purruksi tullut Robyn saa myös itse Susikävelijän kyvyt. Uuden perspektiivin, ystävien ja voimien myötä Robyn alkaa yrittää saada rauhaa susien ja ihmisten välille, mutta tästä huolimatta tilanne kärjistyy valtataisteluksi.

Tomm Mooren irlantilaisiin kansansatuihin perustuva trilogia huipentuu The Secret of Kellsin (R&A 2010) ja Song of the Sean (R&A 2015) jälkeen. Edeltävät elokuvat elivät metsän vehreydestä ja syvänsinisestä merestä. Viimeinen elokuva on sävyiltään maanläheisempi, siinä vietetään aikaa ihmisten rakentamissa kaupungeissa ja ruskean sävyissä elävässä syksyisessä metsässä.

Cartoon Saloonin omalaatuinen animaatiotyyli ja 1600-luvun piirrosten inspiroima ilme hurmaa katsojansa jälleen kerran omanlaiseen maailmaansa. Elokuva oli Oscar-ehdokkaana parhaan animaation kategoriassa.

Paavo Ihalainen

  • Kieli: englanti
  • Levittäjä: Cartoon Salon
  • Leikkaus: Darragh Byrne, Richie Cody, Darren T. Holmes
  • Musiikki: Bruno Coulais, Kíla
  • Äänisuunnittelu: Christine Seznec, Alexandre Fleurant, Sébastien Marquilly, Axel Steichen, Félix Davin, Baptiste Boucher, Fabien Devillers
  • Lavastus: Tomm Moore, Maria Pareja, Ross Stewart