Rotoskooppauksella luotu eli kuvatun kuvan päälle piirretty animaatio White Plastic Sky on rakkauskirje piirrokselle scifi-kerronnan välineenä. Unkarilaisten Tibor Bánóczkin ja Sarolta Szabón ohjaama dystopia elää vaihtoehtoisessa lähitulevaisuudessa, jossa kansalaisen elinikä on säännöstelty ja yksilön uhrautuminen yhteisön puolesta on hyväksyttävää, jopa toivottavaa. Päätös uhrautumisesta on lopullinen, ajoi siihen sitten äärimmäinen utilitarismi tai yksilön valtaava itsetuhoisuuden aalto. Elokuva seuraa pyrkimystä kumota eräs lopullinen päätös.

Megalomaaniset maisemakuvat yhdistyvät veitsenterävästi animoituun veteen sekä kiihkeisiin takaa-ajoihin, ja lopputuloksena on raikkaan ajankohtainen eurooppalainen taidonnäyte. Mystisessä melankoliassaan elokuvan maailma löytää epätoivosta kauneutta, valoa sieltä, missä sitä ei kuuluisi olla. Kuvallinen kieli on äärimmäisen rikasta myös maisemakuvien ulkopuolella, sillä elokuvan tekotapa mahdollistaa kuvattujen näyttelijöiden ilmeiden toisentamisen säväyttävällä tavalla. White Plastic Sky on taattua silmäkarkkia, mutta sen kerronta ei pelkisty vain kauniiseen kuvaan.

Siiri Siltala