Where’s My Roy Cohn? (2019)

”Where’s my Roy Cohn?” kerrotaan presidentti Donald Trumpin ähkäisseen, kun epämukavaksi yltynyt Venäjä-yhteyksien tutkinta ei vain suostunut päättymään. Vaikka perusteellinen dokumenttielokuva ei varsinaisesti pureudu Trumpin parahdukseen, se leijuu kaiken yllä ja saa miettimään, onko meillä kaikilla oma Roy Cohnimme? Toivottavasti ei!

Roy Cohn oli lakimies, joka runnoi itsensä vallan ytimeen. Lähes 30 vuotisen uransa aikana hän jahtasi kommunisteja, järjesti murhasta syytetyn kaverinsa vapaaksi ja vainosi homoseksuaaleja. Samaan aikaan hänen huhuttiin rietastelevan miesprostituoitujen kanssa. Hän oli avainhahmoja mahdollistamassa Trumpin nousun maan presidentiksi.

Trumpissa ja Cohnissa on paljon samaa. Ainakin he tuntuvat noudattavan samaa käytösopasta: hyökkäys on paras puolustus, anteeksi pyytäminen on nyhveröille ja vastustajat tuhotaan häikäilemättä. Tapoihin kuuluu myös häpeämätön valehtelu, verojen ja laskujen välttely sekä puolustuskyvyttömimpien valjastaminen omien syntien kantajiksi ja umpikierojen tavoitteiden mahdollistajiksi. Noin niin kuin aluksi.

Silmiä avaava dokumenttielokuva valaisee tietä, jota pitkin Yhdysvallat on kuljetettu nykyhetkeen. Roy Cohn oli keskeinen katujyrä silottamassa tietä, jonka alle on lanattu ainakin köyhät, kipeät ja vähemmistöjen edustajat.

Saija Holm

  • Alkup. nimi:
  • Kieli: englanti
  • Tekstitys: N/A
  • Levittäjä: SF Film Finland
  • Esityskopio: Sony Pictures Classics
  • Kuvaus:
  • Leikkaus: Andrea Lewis, Tom Maroney
  • Musiikki: Lorne Balfe
  • Äänisuunnittelu:
  • Lavastus:

Yhteistyössä