Wheel of Fortune and Fantasy (2021)

Erilainen kolmiodraama, epäonnistuva romanssihuijaus ja teini-iän kadonneen rakkauden etsintä tarjoavat kolme limittäistä näkökulmaa ihmisten väliseen vetovoimaan ja sen vaikeuteen. Berliinin elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut ja festivaalien Hopeisen karhun palkinnon voittanut Wheel of Fortune and Fantasy lähestyy teemaansa hauskasti, älykkäästi ja päähenkilöitään ymmärtävästi.

Taidokas ohjaus ja vaikuttava näyttelijäntyö nostavat itsenäiset, reilun puolen tunnin mittaiset episodit enemmän kuin osiensa summaksi. Vaihtoehtoisten tarinankäänteiden hyödyntäminen ajaa katsojaa pohtimaan päätösten vaikuttimia heidän elämiensä suuntaa määrittävissä käännekohdissa.

Perinteisen elokuvakerronnan rajoja aiemmissa töissäänkin venyttänyt ohjaaja Ryūsuke Hamaguchi on kuvannut episodeja tutkielmiksi ”sattumasta ja mielikuvituksesta”. Lopputekstien rullatessa kaksituntinen elokuva tuntuu pituuttaan lyhyemmältä. Ohjaajan tuorein elokuva Drive My Car palkittiin heinäkuussa Cannesissa parhaasta käsikirjoituksesta. Se sai myös FIPRESCI-palkinnon ja Ekumeenisen juryn palkinnon. Hamaguchin aiemmista elokuvista myös mammuttimainen Happy Hour voitti lukuisia palkintoja.

Matti Ylönen

Elokuva on osa Asian Cinerama -kokonaisuutta, joka järjestetään yhteistyössä Asian Film Awards Academyn kanssa. Anna palautetta elokuvista!

  • Alkup. nimi: Guzen To Sozo
  • Kieli: japani
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: m-appeal
  • Kuvaus: Yukiko Iioka
  • Leikkaus: Ryūsuke Hamaguchi
  • Musiikki: Robert Schumann
  • Äänisuunnittelu: Akihiko Suzuki
  • Lavastus: Masato Nunobe

Yhteistyössä