Villi leikki (2023)

Suomalaisen Saaran ja berliiniläisen Robertin suhde on päällisin puolin aivan tavanomainen. He ovat menestyvä akateeminen pariskunta, ja molempien ura vaikuttaa olevan noususuhdanteessa. Piilossa muiden katseilta rakastavaiset pelaavat kuitenkin peliä, leikiksi kutsumaansa kokeilua, joka koettelee heidän suhteensa dynamiikkaa. Sadomasokistinen eroottinen leikki tuntuu aluksi molemmin puolin kutkuttavalta, kun pariskunta nauttii toisenlaisesta tavasta kokea intiimiyttä ja rakkautta.

Mutta missä menevät lopulta leikin rajat? Tummat voimat alkavat vuotaa yhteiseen leikkiin, kun hiljaisuudessa kypsyvät erimielisyydet niin suhteen sisäisestä dynamiikasta kuin arjestakin kasaantuvat pariskunnan harteille – puhumattakaan ulkopuolelta tulevista paineista ja epäilyistä. Hiljalleen leikistä kuoriutuu kiihkeä valtataistelu, jossa yhteiset säännöt, toisen halut ja oikeus koskemattomuuteen sumentuvat. Lopulta kumpikin joutuu vastakkain synkimpien puoliensa kanssa.

Saksalaisen Jonas Rothlaenderin ohjaama Villi leikki on intiimi ja rohkea Suomen lyhyeen suveen sijoittuva parisuhdedraama, jonka näyttämönä toimii kuvankaunis Turun saaristo.

Ida Kumpulainen

Sadomasokismi
  • Kieli: englanti, saksa, suomi
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: B-Plan Distribution
  • Esityskopio: B-Plan Distribution
  • Kuvaus: Carmen Treichl
  • Leikkaus: Anne Fabini
  • Musiikki: Julius Pollux Rothlaender
  • Äänisuunnittelu: Julian Cropp
  • Lavastus: Kaisa Mäkinen
  • Pukusuunnittelu: Roosa Marttiini
  • Maskeeraus: Minna Pilvinen

Yhteistyössä