Veeran maaginen elämä (2019)

Veera on larppaaja. (Älkää tirskuko!) Hän osallistuu live-roolipelitapahtumiin ympäri Eurooppaa. Ne eivät ole popkulttuurissa naljailtuja keppihevosturnajaisia, vaan mittavia ja tiivistunnelmaisia kokemuksia, joissa aidonnäköinen hirviö voi yhtäkkiä hyökätä kimppuun hylätyn varastorakennuksen varjoista.

Kehitysvammainen isoveli Ville on tärkeä osa Veeran elämää. Väkivaltaista alkoholisti-isää hän ei sen sijaan ole nähnyt yli vuosikymmeneen. Suhteet heihin kuuluvat asioiden joukkoon, joita Veera yrittää työstää larppaamisen avulla. Hän itse tosin haluaisi eroon tunteesta, että on pakko roolipelata paetakseen. Jotta voisi larpata ihan omaksi huvikseen.

Suomalaistuneen bulgarialaisohjaaja Tonislav Hristovin elokuva on kiertänyt maailmaa Sundancesta Berliinin elokuvajuhlille. Se on kuitenkin hyvin pohjoismainen dokumentti. Kauniisti kuvatuilla talvimaisemilla ja hiljaisuudella on lähes yhtä suuri merkitys kuin puheella. Intiimi, syvältä kouraiseva elokuva kertoo traumoista ja identiteetistä ja perheestä – ja keinoista, jotka auttavat elämään niiden kanssa. Ja ehkä jopa jonkinlaisen lunastuksen mahdollisuudesta.

Santtu Reinikainen

  • Alkup. nimi: Veeran maaginen elämä
  • Kieli: englanti, suomi
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: Pirkanmaan elokuvakeskus
  • Esityskopio: Pirkanmaan elokuvakeskus
  • Kuvaus: Alexander Stanishev
  • Leikkaus: Anne Jünemann, Tonislav Hristov
  • Musiikki: Peter Dundakov
  • Äänisuunnittelu: Jacques Pedersen
  • Lavastus:

Yhteistyössä