Vain sekunti (2020)

Berliinin elokuvajuhlien 2019 suurimpia puheenaiheita oli Zhang Yimoun pääkilpasarjaan valitun uutuuden yllättävä vetäminen pois festivaalilta vain hetki ennen suunniteltua ensi-iltaa. Todelliseksi syyksi epäiltiin kiinalaista sensuuria. Nyt kun tuo teos – tai ainakin versio siitä – vihdoin on julki, on sen viestiä elokuvan voimasta kiinnostavaa peilata Berlinalen tapaukseen.

Ollaan 50 vuoden takaisessa kulttuurivallankumouksen Kiinassa. Vankileiriltä karannut Zhang Jiusheng yrittää saada haltuunsa erään tietyn filmikelan, jota tavoittelee myös orpotyttö Liu. Kumpaakin ajavat pyrkimyksessä aivan muut syyt kuin rakkaus elokuvaan, mutta Kiinan merkittävimpiin elokuvantekijöihin lukeutuvalle, muun muassa 2000-luvun alun wuxia-hitit Hero ja Lentävien tikarien talo ohjanneelle Zhang Yimoulle tuo rakkaus lienee merkittävin motivaattori jatkaa taiteensa tekemistä sensuurista huolimatta.

Vain sekunti on Zhangin paluu pienimuotoisempien tarinoiden pariin. Vaikka purevin kommentaari on jäänyt pois, ei lopputulos täysin hampaatonkaan ole. Silti sitä kannattaa lähestyä ennen kaikkea taiteenlajinsa hallitsevan mestarin intiiminä kunnianosoituksena sinnikkyydelle, toivolle – ja elokuvalle.

Suvi Heino

Väkivalta
  • Alkup. nimi: Yi miao zhong
  • Kieli: mandariinikiina
  • Tekstitys: ruotsi, suomi
  • Levittäjä: Future Film
  • Kuvaus: Xiaoding Zhao
  • Leikkaus: Yuan Du
  • Musiikki: Loudboy
  • Äänisuunnittelu: Jing Tao