This Train I Ride (2019)

Alun perin kulkuri, ’hobo’, on tarkoittanut köyhää, usein koditonta siirtotyöläistä, joka liikkui ympäri Yhdysvaltoja rahtijunien kyydissä. This Train I Ride seuraa samoilla raiteilla kolmea naista, joille maata halkovista junista on tullut turvapaikka.

Karenille ja Christinalle ”trainhopping” on muodostunut pakoksi, määrittelyä pakenevaksi riippuvuudeksi, lääkkeeksi pahoinvointiin, joka helpottaa liikkeessä. Vapauttaan he rahoittavat ajoittaisella palkkatyöllä, toinen hitsarina, toinen matkustamotyöntekijänä lentoyhtiössä. Junat nuoruuteensa jättänyt Ivy asuu San Franciscossa ja työskentelee Piilaakson runtelemassa yhteisössään kuntoutujien ja softabisnekselle hyödyttömien ihmisten kanssa. Ohjaaja Arno Bitschy lähtee lopulta Ivynkin kanssa matkaan.

Bitschyn kamera kuuntelee, mitä päähenkilöt kertovat itsestään, ja tallentaa sen, mikä heidän maailmastaan on näkyvää. Siellä täällä aistii inhimillisen elämän kaikonneen. Ratapihaa vartioivat robotit; teknologiayritykset ovat siivonneet kaupungin kulttuuristaan ja asukkaat kodeistaan. Warren Ellisin (Dirty Three, The Bad Seeds) musiikki jännittää autuuden ja ahdistuksen soimaan yhdessä.

Tapio Reinekoski

  • Alkup. nimi:
  • Kieli: englanti
  • Tekstitys: suomi
  • Levittäjä: Napafilms
  • Esityskopio: Napafilms
  • Kuvaus: Arno Bitschy
  • Leikkaus: Catherine Rascon
  • Musiikki: Warren Ellis
  • Äänisuunnittelu: Heikki Kossi, Pietu Korhonen
  • Lavastus:

Yhteistyössä