Thelma (2017)

Suojattua elämää viettänyt Thelma muuttaa pikkupaikkakunnalta isoon kaupunkiin ja aloittaa yliopisto-opinnot. Itsenäisen elämän haparoivia ensiaskeleita ottaessaan hän pyristelee tukahduttavan tiiviisti yhteyttä pitävien, syvästi uskonnollisten vanhempiensa sekä avautuneiden mahdollisuuksien ristipaineessa.

Hämmentävimpiä tuntoja aiheuttaa silti uusi tuttavuus: ihana, kiehtova Anja. Ensirakkauden järisyttäessä selittämättömät tapahtumat Thelman ympärillä lisääntyvät, ja hän alkaa saada epileptisiltä vaikuttavia kohtauksia. Lääketiede tarjoaa oireilulle näennäisen selityksen, mutta lopullinen vastaus antaa odottaa itseään. Mihin kaikkeen Thelma pystyy, ja minkälainen kyky hänellä oikeastaan on hallussaan?

Thelma hätkähdyttää poikkeuksellisella tavalla jo avauskohtauksessa, jonka myötä hiljainen kauhu asuttaa katsojan. Visuaalisesti kutkuttavat fantasiaelementit saavat niskavillat kihelmöimään ja aistit sähköistymään. Aivan kuten ohjaaja Joachim Trierin edellinen ohjaustyö, myös R&A:ssa nähty Louder Than Bombs (2015), Thelma on osittain jännitteinen perhedraama. Ensisijaisesti se on kuitenkin yliluonnollinen kasvutarina, jonka keskiössä ovat nuoren naisen heräävä halu ja kivulias kehitys omaksi itseksi.

Annu Suvanto

HUOM! Elokuva sisältää voimakkaita valoefektejä.

  • Alkup. nimi:
  • Kieli: norja
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: SF Film Finland
  • Kopion lähde: SF Film Finland
  • Kuvaus: Jakob Ihre
  • Musiikki: Ola Flottum
  • Leikkaus: Olivier Bugge Coutte

Yhteistyössä