The Wound (2017)

Etelä-Afrikan Itä-Kapissa asuvalla Xolanilla (Nakhane Touré) on tärkeä rooli yhteisössään. Xhosa-kansaan kuuluva nuori mies valmentaa teini-ikäisiä poikia heidän osallistuessaan perinteiseen aikuistumisriittiin kaupungin ulkopuolella.

Rituaali on pojille rankka sekä fyysisesti että henkisesti, mutta tällä kertaa myös Xolani itse huomaa olevansa käännöspisteessä. Hän kohtaa metsässä vanhan toverin, toista poikaryhmää kaitsevan Vijan, ja käy ilmi, että miesten ystävyyteen kuuluu myös satunnainen seksi. Koulittavaksi tullut suorasukainen kaupunkilaisteini Kwanda näkee Xolanin herkän, queerin puolen, joka on kovaa maskuliinisuutta korostavassa kulttuurissa heikkous.

Eteläafrikkalaisen John Trengoven (s. 1978) esikoispitkä The Wound sai ensi-iltansa Sundancessa ja avasi helmikuussa Berlinalen Panorama-sarjan. Elokuva käsittelee seksuaalisuuden, maskuliinisuuden ja kulttuuristen perinteiden leikkauspistettä rohkeasti; miesten yhteisö on samalla sekä intiimi ja suojaava että väkivallan uhan sävyttämä. Trengove halusi kunnioittaa aihettaan ja teki laajaa taustatyötä Xhosa-miesten keskuudessa. Elokuvan käsikirjoittajiin kuuluu myös Xhosa-kirjailija Thando Mgqolozana, joka on käsitellyt aihetta aiemmassa teoksessaan.

Marjo Pipinen

  • Alkup. nimi: Inxeba
  • Maa: Alankomaat, Etelä-Afrikka, Ranska, Saksa
  • Kieli: englanti, xhosa
  • Kesto: 88 min
  • Tekstitys: englanti
  • Ikäraja: K16
  • Levittäjä: Pyramide International
  • Kopion lähde: Pyramide International

Tutustu ohjaajaan