The Pot-au-Feu (2023)

Rakkaus ja ruoka ovat Trần Anh Hùngin uusimman elokuvan teemat. Elokuva on osoitus sekä rakkaudesta ruoan valmistuksen hienouksia että elokuvakerronnan hienovaraista estetiikkaa kohtaan. Tarinan tulkkeina toimivat erinomaiset näyttelijät Juliette Binoche ja Benoît Magimel. Ohjaajan aiemmat elokuvat Cyclo (R&A 1996) ja Päivien kimallus (R&A 2001) sijoittuvat hänen synnyinmaahansa Vietnamiin, nyt hän tarttuu Marcel Rouffin 1800-luvun lopun Ranskaan sijoittuvaan romaaniin.

Elokuvan keskiössä ovat varakkaan Dodinin (Magimel) kartanon keittiö ja ruokasali. Suuren gastronomin taustalla on tietenkin nerokas kokki Eugenie (Binoche). Heitä yhdistää intohimo ruokaa ja sen valmistusta sekä toisiaan kohtaan. Eugenie on kuitenkin päättäväinen eikä suostu Dodinin kosintayrityksiin, vaan haluaa säilyttää itsenäisyytensä ja vapautensa. Eugenien sairastuttua Dodin päättää vastata kokkinsa gastronomisiin rakkaudenilmauksiin valmistamalla Eugenielle aterian taiteilijan luovuudella.

Trần Anh Hùng todella ansaitsi Cannesissa voittamansa ohjaajapalkinnon, sillä elokuvan huikeiden ruokalajien hienostuneisuuden kanssa kilpailee vain sen kerronnan herkkyys. Jokaisen aterian valmistus kuvataan nautinnollisen luontevasti, mikä vaatii todellista taituruutta.

Pekka Lanerva

  • Alkup. nimi: La passion de Dodin Bouffant
  • Kieli: ranska
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: Cinemanse
  • Esityskopio: Cinemanse
  • Kuvaus: Jonathan Ricquebourg
  • Leikkaus: Mario Battistel
  • Äänisuunnittelu: Jules Bertier, François Waledisch
  • Lavastus: Toma Baqueni
  • Pukusuunnittelu: Nathalie Leborgne
  • Maskeeraus: Noa Yehonatan

Yhteistyössä