The Green Fog (2017)

Alfred Hitchcockin Vertigolla on vakipaikka klassikkoelokuvien kaanonissa. Pakkomielteeksi kehittyvästä romanssista kertova trilleri on ikoninen teos, oppikirjaesimerkki elokuvan keinojen täydellisestä hallinnasta, ja juuri siksi niin sopiva maalitaulu. Onko Vertigon symbolinen arvo niin kiistaton, että sen kuvasto voidaan korvata millä tahansa ilman että elokuva menee rikki? Voidaanko Vertigosta ottaa Vertigo pois?

The Green Fog vastaa haasteeseen. Se rekonstruoi esikuvansa kohtaus kohtaukselta käyttäen materiaalinaan sekalaista joukkoa uusia ja vanhoja elokuvia, joita yhdistää vain se, että niitä on Vertigon tapaan kuvattu San Franciscossa. Genret, tyylit, aikatasot ja sukupuolet hämärtyvät, kun kankaalle lentää sillisalaatti elokuvakerronnan peruspalikoita – katseita, takaa-ajoja, suudelmia – vailla minkäänlaista pyrkimystä saumattomuuteen.

Ja kuitenkin homma toimii. The Green Fog on imitaatioista kasattu imitaatio ja siten kitschin ytimessä, mutta samalla se on todiste elokuvien perusviehätyksestä: taidokkaalla leikkauksella voi tehdä banaalistakin kosmista. Kuvakavalkadin levottomuus tulee myös heijastaneeksi Vertigon pääteemaa: menneisyys on kiusoittelevasti läsnä, mutta siitä ei saa otetta. Paitsi ehkä siitä, että Chuck Norris normaalitilassa on hyvä korvike James Stewartille katatonisena.

Jussi Tarvainen

  • Alkup. nimi: The Green Fog
  • Kieli: englanti
  • Tekstitys:
  • Levittäjä: The Festival Agency
  • Kopion lähde: The Festival Agency
  • Kuvaus:
  • Musiikki: Jacob Garchik
  • Leikkaus: Evan Johnson, Galen Johnson