The Grandmaster (2013)

Hongkongin tuhlaajapojan kymmenennen elokuvan nimessä esiintyvä suurmestari on Bruce Leen opettaja, legendaarinen Ip Man (Tony Leung), mutta mukana on melkoinen kaarti eri tyylisuuntien mestareita. The Grandmaster on aikakauden kuvaus ja täyttymättömän rakkauden balladi. Shigeru Umebayashin musiikki viiltää taas suoraan sydämeen.

Etelässä Foshanissa eläneen Ip Manin tarina kattaa Kiinan traagiset myllerryksen vuodet, japanilaisten miehityksen, katkeran sisällissodan sekä etelän ja pohjoisen kung fu -koulujen konfliktit. Zhang Ziyi häikäisee pohjoisen suurmestarin tyttären Gong Erin roolissa elegantin ja kieppuvan bagua-tyylin taitajana.

Kaipuun kuvaamisen akrobaatin Wong Kar-wain tyyli perustuu keskeisesti läheiseen yhteistyöhön lavastaja William Chang Suk Pingin kanssa. Kiinan subtrooppiseen etelään ja talviseen pohjoiseen rakennettiin elokuvaa varten rautatieasemia ja katuja, bordelleja ja palatseja. Tuulen pyörteessä heilahtava luminen kirsikankukka tulee uniin. Gong Erin turkiskaulus kutittaa kiihkeästi mielikuvitusta. Jokainen kuva on kehystämisen arvoinen. “Ip Man on lopuksi yhä pystyssä, ei sen takia miten hän taistelee, vaan sen takia, miten hän elää”, kiteyttää Tony Leung.

Mika Siltala, R&A-katalogi 2013

Väkivalta
  • Alkup. nimi: Yi dai zong shi
  • Kieli: japani, kantoninkiina, mandariinikiina
  • Tekstitys: ruotsi, suomi
  • Levittäjä: Cinema Mondo
  • Esityskopio: Cinema Mondo
  • Kuvaus: Philippe Le Sourd
  • Leikkaus: William Chang, Benjamin Courtines, Hung Poon
  • Musiikki: Shigeru Umebayashi, Stefano Lentini, Nathaniel Méchaly
  • Äänisuunnittelu: Nopawat Likitwong, Robert Mackenzie
  • Lavastus: William Chang, Alfred Yau
  • Pukusuunnittelu: William Chang, Fung-San Lui

Yhteistyössä