Augusto Góngora herää. Hänen vierellään on vieras nainen. Augusto kysyy, mitä on tapahtunut, kuka nainen on. Nainen ojentaa kätensä ja esittäytyy: “Minä olen Pauli. Olen täällä auttamassa sinua muistamaan.” Alkaa matka Auguston, Paulinan sekä Chilen muistiin nykyhetkessä käydyn muistelun sekä kotivideoista ja uutislähetyksistä kootun arkistomateriaalin kautta.

Paulin koko nimi on Paulina Marcela Urrutia Fernández ja hän on Auguston vaimo. He ovat olleet yhdessä 23 vuotta. Molemmat ovat aikansa merkkihenkilöitä. Paulina on näyttelijä ja ministeri, Augusto toimittaja ja kulttuuripersoona. Toimittajana Augusto on keskittynyt muistamaan, nostamaan esiin asioita, jotka hallinto olisi halunnut painaa villaisella. Nyt hän itse ei muista. Alzheimerin tauti pyyhkii taulua hitaasti mutta varmasti.

Ei ole sattumaa, että Chilesta tulee paljon taiteilijoita, jotka käsittelevät teoksissaan muistia ja muistamista, kuten elokuvantekijä Patricio Guzmán (The Pearl Button, R&A 2015). Vanhassa arkistopätkässä Augusto toteaa, että Chile on maa, jossa kuolleet eivät saa kuolla. Lukemattomat ihmiset eivät koskaan saaneet laskea haudan lepoon Pinochetin hirmuhallinnon tappamia ja kadottamia läheisiään.

Augusto kuoli tämän vuoden toukokuussa dokumentin valmistumisen jälkeen.

Sanni Myllyaho