Viime kevään Berliinin elokuvajuhlilla kohuttiin nuoren Amenábarin esikoiselokuvasta. Moving Pictures -lehti kuvasi Tesistä ”silottelemattomaksi De Palma -elokuvaksi, jossa on tarpeeksi yllättäviä käänteitä ja kiemuroita tekemään kalkkarokäärmeen vihreäksi kateudesta.” Voisiko moinen pitää paikkaansa? Vai oliko taas kerran kyse hyvin markkinoidusta lenkistä rankkojen ja tuottoisien mediaväkivaltaa kuvaavien elokuvien jatkumossa? Mistä on kysymys?
Angela (Korppi sylissä -elokuvan tyttö, Ana Torrent) opiskelee journalismia yliopistossa. Hän tekee seminaarityötä, jonka aiheena on ”Väkivalta audiovisuaalisissa tiedotusvälineissä”. Angela etsii epätoivoisesti materiaalia, jota analysoida – ainoastaan tieteellisiin tarkoituksiin, totta kai! Seminaarityön ohjaaja Figueroa lupaa etsiä Angelalle videoita tiedekunnan kirjastosta. (…) Seuraavana päivänä Angela löytää Figueroan kuolleena tiedekunnan videohuoneen katselutuolista. Millaiset kuvat voisivat järkyttää ihmisen hengiltä? (…)
Amenábarin esikoiselokuva on hämmästyttävän taidokas ja älykäs. Kohtaus, jossa Angela viimein uskaltautuu katsomaan hyytävää videota, on hermoja repivän intensiivinen: Amenábar kuljettaa katsojaa pirullisen taitavasti kapeaa polkua, joka yhdistää morbidin uteliaisuuden syvimpiin pelon tunteisiin. Jo pelkästään aiheensa vuoksi aitoja murhia kuvaavista snuff-videoista kertovat elokuvat ovat aina vaarassa kääntyä ylistyksiksi asioille, joita ne yrittävät tuomita. Amenábar löytää vakuuttavan tavan siirtää tuomion julistaminen yllättyneelle rikostoverille: katsojalle.
Franz Rodenkirchen, R&A-katalogi 1996
