Stop-Zemlia (2021)

Miltä nuoruus tuntuu? Ihanalta, kamalalta, ikuiselta, ainutkertaiselta? Kaikelta tältä ja paljon muulta. Oletpa keskellä kukkeinta nuoruuttasi tai muisteletpa sitä kaiholla/kauhulla, tulet löytämään tästä elokuvasta jotakin tuttua.

16-vuotiaista lukiolaisista kertova Stop-Zemlia rönsyilee – pakottoman orgaanisesti – nuoruuskuvausten ikuisuusteemoja: identiteettipohdiskelua, huolta tulevaisuudesta, ristiriitoja vanhempien kanssa, vaille vastakaikua jääviä ihastumisia… ja tietysti ystävyyttä, yhdessäoloa ja tanssimista yksin, kun kukaan ei näe.

Kateryna Gornostai rakensi debyyttifiktionsa hahmot rooleihin valittujen nuorten persoonien pohjalta. Autenttinen, mutta pikemminkin haaveileva kuin inhorealistinen lopputulos palkittiin kesän 2021 Berlinalessa nuortenelokuvien sarjan Kristallikarhulla. Nuorisojuryn mukaan elokuvasta välittyy ”kuinka sukupolvemme unelmoi, tuntee ja kokee elämää”.

2020-luvun taitteen Kiovassa nuoret elävät kuin missä tahansa eurooppalaiskaupungissa; sota on läsnä heidän todellisuudessaan melko kaukaisena konfliktina. Nykyhetki tuo kauniinhaikeaan ja silti optimistiseen elokuvaan oman melankolisen lisäkerroksensa. Maailmaa ei voi pysäyttää, on elettävä tässä ja nyt.

Suvi Heino

  • Kieli: ukraina
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: Pluto Film
  • Kuvaus: Oleksandr Roshchyn
  • Leikkaus: Nikon Romanchenko, Kateryna Gornostai
  • Musiikki: Maryana Klochko
  • Lavastus: Maxym Nimenko
  • Pukusuunnittelu: Alyona Gres
  • Maskeeraus: Mariia Pylunska

Yhteistyössä