Spaceship Earth (2020)

Kun ihminen ohjaa maapalloa kohti väistämätöntä ekokatastrofia, on aika ryhtyä toimeen. Tuoreessa dokumentissa seurataan karismaattisen visionäärin John Allenin johtamaa ”synergistien” ryhmittymää, joka tilanteesta riippuen muuntautuu maailmaa kiertäväksi teatteriseurueeksi, maanviljelijöiksi, perheeksi, yrittäjiksi, tutkijoiksi tai laivanrakentajiksi. 
 
1980-luvulla uhkakuvat ilmastonmuutoksesta herättelevät ryhmän keskittämään toimintansa toistaiseksi kunnianhimoisimman projektinsa äärelle: On rakennettava maapallon kaltainen suljettu ekosysteemi, Biosfääri 2, joka tulevaisuudessa voisi toimia ihmisten, eläinten ja kasvillisuuden avaruussiirtokuntana. 
 
Vuonna 1991 Arizonassa, valtaisan mediahuomion saattelemana kahdeksan eri alojen tutkijaa ja asiantuntijaa muuttaa kahdeksi vuodeksi asumaan suljetun pienoismaapallon sisään. Siitä alkaa ainutlaatuinen oppimisen, kokeilemisen ja tutkimisen prosessi, joka kohtaa kritiikkiä niin tiedeyhteisön, median kuin ryhmän jäsenten suunnalta.
 
Onko kyse 200 miljoonaa dollaria maksavasta performanssista ja ihmisen halusta leikkiä kaikkivaltiasta vai vallankumouksellisesta ajattelusta ja ennakoivasta varautumisesta pitkälle tulevaisuuteen?
 
Katariina Kantola

  • Kieli: englanti
  • Tekstitys: suomi
  • Levittäjä: NonStop Entertainment
  • Kuvaus: Sam Wootton
  • Leikkaus: David Teague
  • Musiikki: Owen Pallett
  • Äänisuunnittelu: Daniel Timmons
  • Lavastus: William Davis

Yhteistyössä