Soviet Hippies (2017)

Neuvostoliitossa The Beatlesista oli lyhyt matka psykiatriseen sairaalaan, insuliinihoitoihin ja tiedottomiin kouristuskohtauksiin. Jos puki väärät vaatteet tai kasvatti tukkaa, kuritus tuli melkein varmasti, vähintään vanhemmilta. Rauhan ja rakkauden kannattaminen ei siinä paljon auttanut.

Enää batiikkivärjätty vaate ei vie poliisikuulusteluun tai raiskattavaksi. Tunteet saa valita ilman valtion opastusta eikä puhelimessa tarvitse pelätä tapaamisten sopimista. Maailma on avartunut, mutta kaikkien marikääröt ja rahisevat levysoittimet eivät silti ole joutaneet vintille. Sinnikkäimmät mielenmatkaamisen taitajat ovat eläneet hippiaatteelle jo miltei 50 vuotta. Heistä kertoo Terje Toomistun nostalgissävytteinen Soviet Hippies.

Animaatioilla väritetyn dokumentin kaiken kokeneet haastateltavat vetävät katsojan nuoruuteensa, jossa leikitään kielloilla ja vapaudella. Avartava matka vie Neuvostoliiton puistoihin ja tienvarsille, ja lopulta nykypäivän automatkalle, jossa happiviiksien uhallakin pyritään kohti Moskovan kokoontumista. Vanhoilla hipeillä riittää vielä maailmaa parannettavaksi. Poliittinen palokin kipinöi, kunhan vain ensin on polteltu sauhut loppuun.

Susanna Peltonen

  • Alkup. nimi: Nõukogude hipid
  • Maa: Saksa, Suomi, Viro
  • Kieli: englanti, venäjä, viro
  • Kesto: 75 min
  • Tekstitys: englanti
  • Ikäraja: K12
  • Levittäjä: Mouka Filmi
  • Kopion lähde: Mouka Filmi

Yhteistyössä

  • sponsori
  • sponsori
  • sponsori

Tutustu ohjaajaan