Pohjoismaiset huiput 2 

Tuoreita lyhytelokuvia Islannista, Ruotsista ja Tanskasta / kokonaiskesto noin 85 min / K12

Elokuvan näytöksen yhteydessä Korjaamolla su 24.9. järjestetään myös leffabrunssi, lue lisää täältä.

Ghetto Swedish

Bahar Pars
Rinkebysvenska / Ruotsi / 2015 / 11 min

Rodullistettu Aisatou on palkattu ääninäyttelijäksi mainostoimistoon. Aluksi kaikki näyttää menevän hyvin, kunnes edessä on päätös: noudattaako stereotypiaa vai kieltäytyäkö koko hommasta?

Salvation

Thora Hilmarsdottir
Frelsun / Islanti, Ruotsi / 2017 / 25 min

Katrín herää sairaalasta vakavan auto-onnettomuuden jälkeen. Hänelle selviää, että vastoin hänen uskontonsa sääntöjä hän on saanut verensiirron. Sovittelu niin kirkon kuin perheenkin kanssa on hankalaa, ja samalla Katrínille syntyy pakkomielle tuntemattomasta lahjoittajasta, jonka veri hänessä nyt virtaa.

I Will Always Love You Conny

Amanda Kernell
I Will Always Love You Kingen / Ruotsi /  2016 / 31 min

Parikymppinen hupparipäinen Conny vaeltelee huolestuneena pitkin pientä pohjoisruotsalaista kylää. Ulkona paukkuu 30 asteen pakkanen eikä Connyllä ole paikkaa mihin mennä. Koko kyläyhteisö tuntuu kääntäneen hänelle selkänsä sen jälkeen, kun panikoitunut Conny jätti synnyttävän tyttöystävänsä sairaalan etuovelle. Nyt hän haluaa takaisin, mutta ensin on ansaittava uudelleen tyttöystävän luottamus.

Forever Now

Kristian Håskjold
Tanska / 2017 / 19 min

Monen vuoden jälkeen William ja Cecilie ovat päätyneet eroon. Piristääkseen tilannetta he päättävät ottaa yhdessä ekstaasia. Asuntoonsa eristäytyneinä he kokevat koko viikonlopun kestävän tunteiden vuoristoradan.