Peter von Kant (2022)

François Ozon on miltei Rainer Werner Fassbinderin veroinen työnarkomaani, ohjaaja, joka tahkoaa kepeästi tärkeän leffan vuodessa. Hänen tyylinsä on satiirinen akrobatia. Ozonin maailmassa yllättävät eroottiset käänteet korvaavat Fassbinderin raadollisen piehtaroinnin. Hän kaihtaa määritelmiä ja hakee aihepiirinsä isolla haavilla. Koskettava ensimmäisen maailmansodan jälkeinen rakkaustarina Frantz (SFF 2017) lienee hänen suurin menetyksensä Suomessa.

Ozon ohjasi läpimurtovaiheessaan elokuvaksi Fassbinderin näytelmäkäsikirjoituksen Water Dropping on Burning Rocks vuonna 2000. Nyt hän palaa Fassbinderin pariin uusintaversiolla vuoden 1972 Petra von Kantin katkerista kyynelistä.

Lajina on edelleen klaustrofobinen kamaridraama, mutta Petrasta on tullut Peter (Denis Ménochet). Päähenkilön olemuksessa on nyt paljon Fassbinderiä itseään. Alkuperäisessä elokuvassa Hanna Schygulla hehkui intohimojen kohteena, nyt hän liihottelee Peterin äitinä. Aina vain uskomaton Isabelle Adjani ottaa ilon irti diivan osasta, ja Stefan Crepon pysyy busterkeatonmaisen ilmeettömänä Peterin apulaisen/orjan roolissa. Manuel Dacossen kamera tekee toistuvasti ihmeitä suljetun tilan, ikkunoiden ja peilien rajaamassa maailmassa.

Mika Siltala

  • Kieli: ranska, saksa
  • Tekstitys: ruotsi, suomi
  • Levittäjä: Cinema Mondo
  • Kuvaus: Manuel Dacosse
  • Leikkaus: Laure Gardette
  • Musiikki: Clément Ducol
  • Äänisuunnittelu: Brigitte Taillandier
  • Lavastus: Katia Wyszkop
  • Pukusuunnittelu: Pascaline Chavanne
  • Maskeeraus: Nathalie Tabareau

Yhteistyössä