Iranilainen maajoukkuepainija Iman on tuonut lapsensa ja vaimonsa Maryanin vastaanottokeskukseen Pohjois-Ruotsiin. Perheellä on uskottava tarina pakenemisesta ja suojan tarpeesta, mutta jokin tuntuu hiertävän pintaa.
Hämmentynyt on erityisesti Maryan, joka ei ymmärrä, miksi on keskellä talvisen pimeää ja kylmää maisemaa. Iman vetäytyy kuoreensa ja löytää paikalliselle painisalille, jossa salaisuuden taakan voi upottaa fyysiseen kamppailuun. Tilanne monimutkaistuu, kun Iranin joukkue tulee Ruotsiin turnaukseen ja Iman joutuu kohtaamaan menneisyydestä muistuttavan Abbasin (Ardalan Esmaili).
Iranilaissyntyinen, Ruotsissa kasvanut ja sittemmin tanskalaistunut ohjaaja Milad Alami punoo tiheän trillerin, joka samalla avaa kiehtovasta näkökulmasta turvapaikanhakijoiden kokemuksia. Kolea pimeys ja painisalin hikinen lämpö kätkevät ja paljastavat Imanin salaisuutta.
Pääosassa loistava Payman Maadi tunnetaan Asghar Farhadin elokuvasta Nader ja Simin: Ero. Abbasia esittävä Ardalan Esmaili teki vaikutuksen Alamin esikoispitkässä The Charmer (R&A 2018). Berlinalessa ensi-iltansa saaneen elokuvan suomalaisvahvistuksena nähdään Joonas Saartamo painijoukkueen valmentajan roolissa.
Marjo Pipinen