On Happiness Road (2017)

Shu-chi syntyy työväenluokkaiseen perheeseen 1970-luvun Taiwaniin. Hän jakaa syntymäpäivänsä maan pitkäaikaisen diktaattorin Chiang Kai-sekin kuolinpäivän kanssa. Perheen isä jaksaa ostaa arpoja ja toivoa lottovoittoa, ja äiti ahertaa pitääkseen perheensä kasassa. Tyttären odotetaan pärjäävän koulussa ja opiskelevan hyvään ammattiin, jotta vanhemmatkin pääsisivät kultaiselle oksalle.

Ohjaaja Sung Hsin-yin kehitti animaationsa käsikirjoituksen elokuvakoulussa Yhdysvalloissa. Se perustuu hänen omaan kasvukertomukseensa Happiness Road -nimisessä paikassa. Päähenkilö Shu-chin ja hänen ystäviensä tarinat kuvaavat Taiwanin lähihistoriaa 1980-luvun sotilaslain alta opiskelijaliikkeen kautta aina demokratiaan. On Happiness Road näyttää, kuinka lasten on maan valtaideologian mukaan hylättävä koulussa oma hakka-kielensä ja opittava puhumaan mandariinia. Aboriginaali-isoäiti ei ole tarpeeksi hieno kaupungin kaduille. Shu-chi päätyy Yhdysvaltoihin. Hänen luokkakaverinsa Betty, amerikkalaissotilaan lapsi, ei sen sijaan koskaan tapaa isäänsä, kuten ei moni muukaan Yhdysvaltain Aasian-sotilastukikohtien liepeillä syntynyt lapsi. Historian käänteiden kautta syntyy Shu-chin ymmärrys itsestään taiwanilaisena.

Eija Niskanen

  • Alkup. nimi: Xing Fu Lu Shang
  • Kieli: mandariinikiina
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: Ablaze Image
  • Kopion lähde: Ablaze Image
  • Kuvaus:
  • Musiikki: Wen Tzu-Chieh
  • Leikkaus: Tsai Yann-Shan, Sung Hsin Yin, Nell Wang Yen-ni