No Fear, No Die (1990)

Ihmisten ja eläinten kohtalot nivoutuvat yhteen Claire Denis’n toisessa pitkässä elokuvassa, jonka Ranska ei ole salonkikelpoinen eikä tuttu. Päähenkilöt ovat kaksi tummaihoista maahanmuuttajaa, jotka yrittävät tienata laittomilla kukkotappeluilla. Beniniläinen Dah (Isaach de Bankolé) ja karibialainen Jocelyn joutuvat napit vastakkain tappeluilla tienaavan ranskalaisen ravintolanomistajan kanssa, mutta ratkaisevat aggressiot laukaisee eräänlainen kolmiodraama.

Monikulttuurisen draaman ja trillerin väliin asettuvan elokuvan tyylilaji ei ole realismi, vaikka yhteiskunnallinen taso on voimakas. Ihmiset tekevät taistelemaan pakotettujen eläinten yhteenotoista yhä väkivaltaisempia. Katsojaa huojentaa tieto, että eläimiä ei vahingoitettu hurjannäköisten kohtausten kuvauksissa.

Arvoituksellinen elokuva esitteli Denis’n särmikkään ja ihmisen tuhoavasta taipumuksesta kiinnostuneen puo-len herkän debyyttiohjauksen Chocolat (1988) jälkeen. Tärkeässä roolissa nähdään Solveig Dommertin, johon Denis tutustui toimiessaan apulaisohjaajana Wim Wendersin elokuvissa, kuten Berliinin taivaan alla. Pascal Martin kuvaus löytää rujoudesta, kellareista ja kukkohäkeistäkin kauneutta.

Pete Hautala

Elokuvasta esitetään 35mm filmikopio.

  • Alkup. nimi: S'en fout la mort
  • Kieli: ranska
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: Institut français
  • Esityskopio: Institut français
  • Kuvaus: Pascal Marti
  • Leikkaus: Dominique Auvray
  • Musiikki: Abdullah Ibrahim
  • Äänisuunnittelu: Alix Comte, Jean-Paul Mugel
  • Lavastus: Jean-Jacques Caziot

Yhteistyössä