Night of the Kings (2020)

Norsunluurannikon Abidjanin kaupungin lähellä sijaitsee maan suurin ja pahamaineisin vankila La Maca. Vankeja on nelinkertaisesti kapasiteettiin nähden eivätkä ulkomaailman säännöt päde. Vangit pyörittävät paikkaa, vartijat lähinnä pitävät portit lukittuina.

Sisältäpäin La Maca on kuningaskunta, jota hallitsee Mustapartana tunnettu vanki. Mutta Mustaparta tekee kuolemaa ja valtaistuimelle riittää halukkaita. Käsillä on avoin sisällissota vankilan herruudesta. Lykätäkseen konfliktia Mustaparta nimittää juuri vankilaan saapuneen nuorukaisen Romaniksi, tarinankertojaksi, jonka tulee seuraavan täysikuun noustessa kertoa vangeille tarinoita läpi yön. Kuninkaan sana on laki, joten jo samana iltana Roman astuu yleisön eteen ja aloittaa kertomuksensa.

Festivaaleilla kehuja kerännyt Night of the Kings puhaltaa uutta eloa vankilaelokuvan puhkikoluttuun kenttään. Tyypillisesti realismiin ja rankisteluun nojaavaa genreä lähestytään nyt sadunomaisuuden kautta, ja materiaaliksi käy yhtä lailla muinaismytologia kuin poliittinen lähihistoriakin. Samalla korostuu vankilayhteisön humaani puoli: kun kukaan ei ole toista viattomampi, löytyy ihmisarvo jaetun kokemuksen kautta. Lopulta kyse on tarinankerronnasta henkisen vapautumisen välineenä.
 
Jussi Tarvainen

Elokuva kilpailee neljän muun elokuvan kanssa Kino Reginan marraskuun Kuukauden elokuvan tittelistä. Voit äänestää suosikkiasi Kino Reginan sivuilla.

  • Alkup. nimi: La Nuit des Rois
  • Kieli: ranska
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: Memento Films International
  • Kuvaus: Tobie Marier-Robitaille
  • Leikkaus: Aube Foglia
  • Musiikki: Olivier Alary
  • Äänisuunnittelu: Pierre-Jules Audet, Emmanuel Croset, Jean-Philippe St-Laurent, David Stanley-Pierre, Hubert Teissedre
  • Lavastus: Samuel Teisseire
  • Pukusuunnittelu: Hanna Sjödin
  • Maskeeraus: Soussaba Kouyaté

Yhteistyössä