Madeline’s Madeline (2018)

Nuori tyttö (Helena Howard) on äitinsä (Miranda July) kanssa samassa huoneessa. Kamera kulkee iholla, hiuksissa, käsissä. Fokus on välillä tarkka, välillä hyvin sumea. Jotain ahdistavaa on meneillään.

Leikkaus autoon, jossa tyttö ja äiti kiivailevat. On vaikea ymmärtää mistä. Äiti on ahdistunut, tyttö murjottaa.
 
Leikkaus teatteriryhmän harjoituksiin, joissa viivytään jo pidempi tovi.
 
Jotenkin näin alkaa itsekin kokeellista teatteria ohjanneen Josephine Deckerin elokuva Madeline’s Madeline.
 
Mainittu tyttö, Madeline, on mukana teatteriryhmässä, jolla ohjaaja (Molly Parker) teettää mieltä myllertäviä harjoitteita. Madeline on lahjakas näyttelijä, mutta hänen mielensä on hauras. Hän reagoi kaikkeen voimakkaasti eläytyen oikeisiin ja mielikuvituksellisiin tilanteisiin villisti. Ohjaajaa kiinnostaa tämä ja hän haluaa rakentaa esityksensä tytön kokemusten pohjalle.

Deckerin ohjaustapa on hieman yltiötaiteellinen, mutta samalla konkreettinen: tapahtumapaikat voi suorastaan haistaa katsellessaan. Elokuva pääsee hämmästyttävän lähelle kuvaamaansa kolmea naista eri tilanteissa. Varsinkin kun tarina näytellään upeasti, ja kun kuvaaja Ashley Connor tavoittaa päähenkilön tuntemukset niin taitavasti.

Deckerin otteessa on myös itseironiaa, esimerkkinä kohtaus brooklyniläisen taide-eliitin pihajuhlista. Kaikki se muka-vapaus ja muka-suvaitsevaisuus.

Pohjimmiltaan Madeline’s Madeline on elokuva taiteen moraalista. Decker kysyy itseltään eettisen kysymyksen: miten pitkälle ohjaaja voi manipuloida näyttelijöitään taiteen vuoksi?

Jaana Semeri

Liput

  • Kieli: englanti
  • Tekstitys: N/A
  • Levittäjä: Visit Films
  • Kuvaus: Ashley Connor
  • Leikkaus: Josephine Decker, Harrison Atkins
  • Musiikki: Caroline Shaw
  • Lavastus: Charlotte Royer