Lan Yu (2001)

Lan Yu on rahaton arkkitehtuuria opiskeleva nuorimies, joka päätyy myymään seksipalveluja. Hän tapaa itseään vanhemman miehen nimeltä Handong, joka on salaisia poikasuhteita harrastava liikemies. Lan Yu kiintyy mieheen tosissaan, mutta Handong hakee vain fyysistä tyydytystä eikä kykene uskollisuuteen. Tapahtumat sijoittuvat Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn ympärille, johon osallistuessaan Lan Yu kasaa esteitä suhteen tielle. Kun Handong hetken mielijohteesta menee naimisiin tapaamansa naisen kanssa, miesten tiet eroavat. Vuosia myöhemmin he tapaavat uudelleen.

Alkuperäiskertomus Beijing Story julkaistiin nimettömänä internetissä. Se oli Kiinassa ilmiö, sillä se oli ensimmäinen avoimesti queer sukupolvikokemus. Stanley Kwan kiinnostui aiheesta ja sovitti tarinasta elokuvan. Kuvaukset tehtiin Pekingissä sen kummemmin lupia kyselemättä.
 
Yhteiskunnan paineiden alla hajoava traaginen rakkaus on Stanley Kwania omimmillaan. Tällä kertaa tarina on kerrottu kahden miehen välisen suhteen kautta. Kwan tuli itse ulos kaapista samoihin aikoihin elokuvan ilmestymisen kanssa.
 
Eija Niskanen

Elokuva on osa Asian Cinerama -kokonaisuutta, joka järjestetään yhteistyössä Asian Film Awards Academyn kanssa.

Homofobia
  • Kieli: mandariinikiina, venäjä
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: Golden Scene
  • Kuvaus: Tao Yang, Jian Zhang
  • Leikkaus: William Chang
  • Musiikki: Yadong Zhang
  • Äänisuunnittelu: Xueyi Wang
  • Lavastus: William Chang
  • Pukusuunnittelu: William Chang

Yhteistyössä