Aki Kaurismäen ensimmäinen elokuva kuuteen vuoteen valloitti Cannesin elokuvajuhlilla niin kriitikot kuin tuomaristonkin. Kaurismäen paluu elokuvan pariin on yllättäen neljäs osa työläistrilogiaan, jonka kuviteltiin päättyneen jo vuonna 1990 ohjaajan rakastetuimpiin lukeutuvaan elokuvaan Tulitikkutehtaan tyttö.
Kuolleet lehdet kertoo kahden pätkätöiden ristiaallokossa ajelehtivan yksinäisen duunarin, Ansan (Alma Pöysti) ja Holapan (Jussi Vatanen) hapuilevan rakkaustarinan. Elämissään kolhuja kokeneet hahmot löytävät toivoa toistensa kohtaamisesta, mutta kohtalo uhkaa puuttua peliin.
Kaurismäen käsikirjoitus on tuttuun tapaan täynnä iskeviä onelinereita ja pohjatonta humanismia. Elokuva löytää kauneutta karusta arkipäivästä, kahden ihmisen kohtaamisesta ja sen mahdollisuuksista – ja toisaalta mahdottomuuksista, kun pakkaa sekoittavat katoava puhelinnumero ja Holapan alkoholismi. Ensimmäistä kertaa Kaurismäen elokuvassa nähtävät Pöysti ja Vatanen istuvat ohjaajan näyttelijäkaartiin kuin nenä peruslukemilla pysyvään päähän.
Vaikka nykyteknologiaa ei elokuvassa juuri nähdä, tähän päivään sen kytkevät radiosta kuuluvat lohduttomat uutiset Ukrainan sodasta. Kaurismäen vakiokuvaaja Timo Salmisen tallentama nostalginen Helsinki-kuvasto esittelee kaupunkia tunnelmallisimmillaan.
Inari Ylinen