Kesä (2018)

Kitara helähtää raukeasti rannalla, mutta lyriikoissa on munaa kuin Eppu Normaalissa oli aikalaiskuulijan korville. Pian sitä on myös meiningissä, kun päihtyneet nuoret neukkurokkarit herättävät junassa pahennusta Train­spottingin tyyliin. Rock on saapunut Pietariin.

Vuoden 1984 Neuvostoliitossa vastarintaan riitti, että lauloi epä-älyllisiä kappaleita laiskottelun autuudesta. Rockia soitettiin valtion hyväksymällä klubilla ja sensuurin sallimilla sanoilla. Keikoilla istuttiin kiltisti hiljaa. Kyltit ja kiljuminen olivat ihan njet, njet.

Venäläisen mielipidevanki Kirill Serebrennikovin Kesä on rakkauselokuva, puolustuspuhe ilmaisunvapaudelle ja nostalgiatrippi venäläisen rock-kulttuurin syntyhetkiin. Se kertoo myös todellisista bändeistä Zoopark ja Kino, joista jälkimmäisen merkitystä itäisellä pallonpuoliskolla voi verrata The Beatlesin tärkeyteen lännessä.

Punk-hengellä rellestävä, rämisevä kuva-anarkia repeää tuon tuosta elokuvan nostalgian alta. Silti kauniit mustavalkokuvat ja rock-energia toimivat yhdistelmänä paremmin kuin junan vessa tai venäläinen oikeusjärjestelmä.

Janne Sundqvist

  • Alkup. nimi: Leto
  • Kieli: venäjä
  • Tekstitys: ruotsi, suomi
  • Levittäjä: Cinemanse
  • Kopion lähde: Cinemanse
  • Kuvaus: Vladislav Opelyants
  • Musiikki: Ilya Demutsky
  • Leikkaus: Yurii Karih