Honey Cigar (2020)

“En ole ainutkertainen. Olen kaksinkertainen.” Teini-ikäinen Selma on ranskalainen ja algerialainen mutta myös ja ennen kaikkea muuta. Kamir Aïnouzin esikoisen pehmeä katse seuraa Selman havahduksia suhteessa perheeseensä, kulttuuriinsa ja ruumiiseensa, sen tahtoihin ja haluun.
 
Zoé ”Isabellan siskontytär” Adjanin vangitsevan Selman kasvukipuilun rinnalla elokuvan 1990-lukua määrittää vahvasti Algerian sisällissota. Pariisin parempiluokkaisten joukossa asuva, edelleen vahvasti kotiseutunsa traditioihin kytkeytyvä sekulaari berberiperhe asettuu vastustamaan islamistiryhmittymiä ja etenkin naisten katoavaa tilaa.
 
Tuhannen ja yhden yön Šeherazaden tavoin Selman on neuvoteltava oman olemisensa lupa aina uudestaan. Kaikilla kulkuväylillä vastaan tulee miesten asettama ja aseistama tarkastuspiste, eikä koskaan voi tietää, sattuuko. Helpointa kipu on silloin, kun sen voi itse valita. Aïnouzin vahvasti henkilökohtaisena hengittävä, tarkkarajaisina kohtauksina kertoutuva tarina saa toivomaan, että se jatkuisi vielä ainakin yhden yön.
 
Petra Vallila

Seksuaalinen väkivalta
  • Alkup. nimi: Cigare au miel
  • Kieli: ranska
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: Best Friend Forever
  • Kuvaus: Jeanne Lapoirie
  • Leikkaus: Sarah Zaanoun, Albertine Lastera
  • Musiikki: Julie Roué
  • Äänisuunnittelu: Laurent Benaïm, Héléna Réveillère, Ingrid Simon
  • Lavastus: Angelo Zamparutti
  • Pukusuunnittelu: Isabelle Pannetier
  • Maskeeraus: Milou Sanner, Nathalie Tabareau

Yhteistyössä