Ranskalaisen Catherine Corsinin Korsikalle sijoittuva elokuva Homecoming tuo pohjoisiinkin katsomoihin ”välimerellisen tuulahduksen”, joka tunnetusti on viime aikoina voinut tarkoittaa ihan mitä tahansa. Tällä kertaa kyseessä on osin maahanmuuttajataustaisten mutta Ranskaan kotiutuneiden äidin ja tytärten paluu Napoleonin saarelle, josta oikeastaan vain lapsenvahdiksi pestatulla äidillä on henkilökohtaisia muistoja. Toistakymmentä vuotta poissa Korsikalta olemiseen löytyy syitä.
Kolmen naisen tiet eroavat omaa menneisyyttä etsiessä ja omaa identiteettiä monella tasolla hakiessa. Huuruiset rantabileet ja seesteiset kohtaamiset isoäidin kanssa limittyvät tarinassa jouhevasti. Aïssatou Diallo Sagna äitinä ja Marie-Ange Geronimi tyttärentyttären käsiinsä etsimänä isoäitinä sitovat tarinan henkilöt maisemaan.
Sekä elokuvan maisemissa että dialogeissa monin paikoin esiintyvästä, ilmeisesti paikallisesta mentaliteetista ammentavassa kokonaisuudessa on jotain Goscinnyn mestarillisesta Asterix Korsikassa -sarjakuva-albumiklassikosta tuttua. Corsinin elokuvan ensiesitys oli kuluvan vuoden toukokuussa Cannesin filmifestivaaleilla.
Mikko-Oskari Koski