David Byrne’s American Utopia (2020)

Musikaalitallenne kuulostaa elokuvaksi melko tylsältä. Talking Heads -legenda David Byrnen American Utopia on kuitenkin jotain aivan muuta. Ohjaaja Spike Lee (mm. BlacKkKlansman, R&A 2018) pitää omalta osaltaan huolen siitä, että kamera on tarpeen mukaan vaikka katossa, jos kuva sitä vaatii.

Vuoden 2018 studioalbumilta nimensä saava American Utopia täytyy nähdä, vaikka Byrnen vakuuttavasta katalogista poimitussa hittikimarassa riittää myös kuunneltavaa. Kokonaisuuden koreografiasta vastaa amerikkalaisen modernin tanssin suuruus Annie-B Parsons, joka saa muusikot ja laulajat liikkumaan 1920-luvun Hollywood-musikaalien vaivattomuudella harmaissa mittapuvuissaan.

Byrne vastaa itse käsikirjoituksesta välispiikkejä myöten. Humanistis-filosofiset, jopa professorimaisesti esitetyt pohdinnot jättävät katsojalle hyvin vahvan toiveikkuuden tunteen, mitä ei näinä aikoina voi maailmassa olla liikaa. Riisuttu lavastus ja esiintyjien paljaat jalat korostavat yksilöiden yhteyttä kaikkeuteen ja muihin ihmisiin, mistä elävissä teatteriesityksissäkin on pohjimmiltaan kysymys.

American Utopian teatteriversio palaa Broadwaylle tänä syksynä samalla viikolla Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin kanssa.

Johanna Siik

  • Kieli: englanti
  • Levittäjä: Park Circus
  • Kuvaus: Ellen Kuras
  • Leikkaus: Adam Gough
  • Musiikki: David Byrne
  • Äänisuunnittelu: Paul Hsu, Craig Kyllonen, Dane Lonsdale, Michael Lonsdale, Betsy Nagler, Philip Stockton
  • Lavastus: Akeo Ihara, Henry Lockwood, Rob Sinclair
  • Maskeeraus: Sarah Giggar, Greg Purnell

Yhteistyössä