Boys Cry (2018)

Giorgetto Giugiaron muotoilema Fiat Panda vaeltaa kultaisessa valossa jossain päin Rooman yöllistä rajaseutua. Autossa Mirko ja Manolo pohtivat, mitä elämällä tulisi tehdä. Näennäisesti ovet ovat auki mihin tahansa, mutta rotkosta on pitkä matka reunalle. Siinä samassa joku kävelee auton alle, ja paikalta paniikissa pakenevat pojat jättävät yliajetun kuolemaan keskelle katua. Kukaan ei nähnyt mitään, mutta kun Pantanon klaani kuulee tapahtuneesta, pojille tarjoutuu mahdollisuus jättää hanttihommat lopullisesti albanialaisille, romanialaisille, romaneille ja muille.

”En ole voinut viime aikoina kovin hyvin. Voin todella paskasti”, Mirko sanoo joitain kuukausia myöhemmin. ”Koska ajattelet. Lopeta ajattelu”, Manolo vastaa.

Mafia muuttaa pojat kuoriksi itsestään. Heidän tunteensa karkaavat keittiön kellastuneen tapetin alle ja moraalin rippeet rapisevat muruina kivilattian halkeamiin. Äitiään tavatessaan Mirko on paikalla muttei enää koskaan läsnä. Manolon isä ei ole lapsestaan kovin kiinnostunut ollutkaan.

Damiano ja Fabio D’Innocenzon esikoisohjauksessa Rooma on hyinen kaupunki, jossa alamaailman torakat illallistavat köyhyyden raiskaamilla ihmiskohtaloilla. A.C.A.B.:n (R&A, 2012) ja Suburran (2015) kuvaajana tunnettu Paolo Carnera näyttää katsojalle rumaa kauniisti.

Mikko Raatikainen

  • Alkup. nimi: La terra dell’abbastanza
  • Kieli: italia
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: The Match Factory
  • Kopion lähde: The Match Factory
  • Kuvaus: Paolo Carnera
  • Musiikki: Toni Bruna
  • Leikkaus: Marco Spoletini

Yhteistyössä