Bliss (2021)

Berlinalen Panorama-sarjassa ensi-iltansa saanut Bliss on kuin virvoittava lähde aavikon keskellä: kahden naisen välisestä suhteesta kertova romanssi, joka sijoittuu nykyaikaan ja jossa ei jäädä jumiin haikaileviin katseisiin. Elokuvan nimi – ‘onni, autuus’ – ei ole ironinen.

Nelikymppinen Sascha on töissä berliiniläisessä bordellissa ja vapaa-ajallaan käy tapaamassa läheisessä pikkukaupungissa isänsä luona asuvaa poikaansa. Arkinen aherrus saa piristysruiskeen, kun työkaveriksi ilmaantuu nuori italialainen Maria.

Naisten kemiat kohtaavat välittömästi, mutta Sascha on rakentanut muureja ympärilleen. Runoilevan, tatuoidun Marian rentous omassa kehossaan ja lämpö kuitenkin vetoavat. Uskaltaako Sascha heittäytyä suhteeseen ja pelottomasti rakastaa?

Kokenut näyttelijä Katharina Behrens ja dokumenttielokuvasta Searching for Eva (R&A 2019) tuttu Adam Hoya tuovat valkokankaalle kipinöitä. Ohjaaja Henrika Kull on onnistunut rakentamaan vaivattoman ilmavan kerronnan, josta paistaa ilo. Seksityön stigmaa käsitellään, samoin kuin työhön liittyvää väkivallan uhkaa, mutta työ esitetään arkisina kohtaamisina ihmisten kanssa: se on osa naisten elämää, mutta ei määrittele heitä.

Marjo Pipinen

Seksuaalinen väkivalta
  • Alkup. nimi: Glück
  • Kieli: englanti, italia, saksa
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: Reel Suspects
  • Kuvaus: Carolina Steinbrecher
  • Leikkaus: Anna-Lena Engelhardt, Henrika Kull, Hannah Schwegel
  • Musiikki: Dascha Dauenhauer
  • Äänisuunnittelu: Manja Ebert, Fanny Thera Harisch, Jan Meyerdierks, Thomas Neumann, Lajos Wienkamp-Marques, Alexander Wunsch
  • Lavastus: Theresa Bischof, Katherine Halbach, Theresa Reiwer
  • Pukusuunnittelu: Wiebke Lebus

Yhteistyössä