Haruki Murakamin novelleihin pohjautuva elokuva esittelee joukon tavallisia japanilaisia, jotka koettavat käsitellä mittavan maanjäristyksen pintaan tuomia traumoja, tyytymättömyyttä ja kaipausta. Murakamin arjesta ponnistavaan maagiseen realismiin animaation keinot sopivat fantastisesti.
Tarinat lähtevät liikkeelle virastosta, jossa moni niiden hahmoista työskentelee. Virkamies Komura koettaa pitää työrutiineistaan kiinni, kunnes maanjäristyksestä järkyttynyt vaimo jättää hänet, mikä saa hänet erikoisen tehtävän äärelle. Toisaalla yksinäinen vanhus näkee yllättäen ihmisen kokoisen, puhuvan ja nietzscheläisen sammakon, joka yrittää värvätä hänet taistelemaan maanjäristyksiä aiheuttavaa matoa vastaan. Naapurin nuoret aikuiset etsivät omalle seikkailulleen kadonnutta kissaa. Komura alkaa muistella mennyttä rakkauttaan.
Esikoisohjaaja Pierre Földes on toiminut aiemmin säveltäjänä ja kuvataiteilijana. Animaattorina hänen työnsä vakuutti tiettävästi myös itse kirjailijan. Elokuva toimii niin ranskalaisen kuin japanilaisenkin animaation ystäville, kuten myös niin Murakamin kirjat läpikotaisin tunteville kuin täysille ummikoillekin. Kirjailijan monipuolisuutta ihmissuhdekuvaajana ja omaperäisten skenaarioiden kehittäjänä ei ole aiemmin saatu taltioitua näin monitahoisesti.
Paavo Ihalainen