Black 47 (2018)

Tässäpä jotain, mitä et ole aiemmin nähnyt: Irlannin suuren nälänhädän vuosiin sijoittuva poliittinen kostowestern. Hämmästyttävää kyllä, Lance Dalyn elokuva on ensimmäinen kerta, kun 1800-luvun puolivälin nälänhätää on kuvattu valkokankaalla.

Afganistanissa brittijoukoissa sotinut Feeney (James Frecheville, Animal Kingdom) on ryhtynyt rintamakarkuriksi palatakseen kotimaahansa Irlantiin. Kotiin päästyään Feeney saa tietää äitinsä kuolleen nälkään ja valtaapitävien englantilaisten hirttäneen hänen veljensä pikkurikoksesta. Tästä asiat vain pahenevat. Pian Feeney hylkääkin unelmansa Amerikan kultamaasta kostaakseen perheensä turmioon osallistuneille englantilaisen valtakoneiston edustajille.

Pääosassa kivikasvokostajana esiintyvän Frechevillen lisäksi Daly on koonnut elokuvaan luonnenäyttelijätähdistön. Hugo Weaving murisee Feeneyä pyydystämään lähetettynä entisenä taistelutoverina kuin Kodin putkimiehellä kurlannut Christian Bale; etsintäpartion sotilasta esittävä Barry Keoghan on tärkeimpiä nuoria irlantilaisnäyttelijöitä; vanha kettu Stephen Rea vastaa elokuvan sydämestä, ja Jim Broadbent huokuu roolissaan nerokkaasti ylimielistä brittikolonialistipaskiaisuutta.

Santtu Reinikainen

  • Alkup. nimi:
  • Kieli: englanti, iiri
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: The Festival Agency
  • Kopion lähde: The Festival Agency
  • Kuvaus: Declan Quinn
  • Musiikki: Brian Byrne
  • Leikkaus: John Walters, Julian Ulrichs

Yhteistyössä