Beanpole (2019)

Monesti sotaelokuvat päättyvät siihen, että sankari pääsee, tavalla tai toisella, pois etulinjasta. Kantemir Balagov osoittaa, että on täysin mahdollista tehdä sotaelokuva ampumatta rintamalla laukaustakaan. Ja tehdä se aivan helvetin hyvin.

Toisen maailmansodan jälkeisessä Leningradissa on yllin kyllin vain puutetta. Selvinneet hortoilevat sodan ja rauhan välitilassa yrittäen löytää uutta pakkomiellettä, joka palauttaisi merkityksen olemassaoloon. Läheskään aina sitä ei löydy, ja ratikat päätyvätkin usein seisomaan pysäkkien välillä. Iyalla – tai Beanpolella – (upea Viktoria Miroshnichenko) on työ sotasairaalassa ja pikkupoika kotona. Kaikki ei ole priimaa, mutta suunta on selvä. Kunnes kompassi räjähtää käsiin.

Ensikorahduksista lähtien Beanpole ujuttaa raajansa niskalenkkiin. Turvasanaa ei sovittu, joten hellittämätön ote aiheuttaa välillä akuuttia happikatoa. Saturoitunut kalseus ympäröi puolelta toiselle kylkeään kääntävää narratiivia, joka osoittaa, että tykkien vaiettua vääntö vasta alkaakin. Kun jokaisella on perusteltu syynsä, kenen ehdoilla mennään?

Keskittyen kahteen naiseen, heidän asetoveruuteensa ja hirvittävään keskinäiseen velkaansa Balagov tarjoilee myös tervetulleen vaihtoehdon sotaelokuvien naiskuvaan. Nyt ei odoteta miehiä rintamalta tai itketä kaatuneita.

Minna Saarinen

  • Alkup. nimi: Дылда
  • Kieli: venäjä
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: Wild Bunch
  • Kuvaus: Ksenia Sereda
  • Leikkaus: Igor Litoninski
  • Musiikki: Evgueni Galperine
  • Äänisuunnittelu: Rostislav Alimov
  • Lavastus: Sergey Ivanov