Armomurhaaja (2017)

Pinnalta Teemu Nikin elokuva kuvaa syrjäkylän omalaatuisia persoonia kuin leppoisimmissa maalaiskomedioissa. Kyseessä on kuitenkin kovaksi keitetty kostoelokuva, jonka huumori on sysimustaa.

Romuvajassa asuva erakko Veijo Haukka (Matti Onnismaa) tienaa lopettamalla kärsiviä lemmikkejä. Pienet pistetään hengiltä kaasulla, isommat luodilla. Ukosta kiinnostuvalle sairaanhoitajalle (Hannamaija Nikander) paljastuu hiljakseen miehestä muitakin piirteitä, esimerkiksi aito rakkaus eläinkuntaa kohtaan sekä omalaatuinen käsitys moraalista ja karman laista.

Lähistöllä autokorjaamossa työskentelevä kiukkuinen ja onneton häviäjä (Jari Virman) koettaa löytää voimaantumisen tunteita paikallisesta uusnatsijärjestöstä. Luuseri ei voi näyttää heikkouksiaan, joten hän turvautuu Haukan palveluihin päästäkseen eroon kiusallisesta Mussu-koirastaan. Eläimen kohtelu ajaa erilaisia maailmankatsomuksia edustavat hahmot vastakkain.

Kesäinen metsä ja pelto saavat kylmiä ja armottomia sävyjä Sari Aaltosen hailakan kuvauksen ja KXP-yhtyeen synkeän elektronisen musiikin avulla. Nikki osaa parhaiden genreohjaajien tavoin sekä kunnioittaa että kyseenalaistaa lajityyppinsä sääntöjä. Voiko silmä silmästä -mentaliteetilla saada maailmaan tasapainoa?

Paavo Ihalainen

26.9. klo 20.45 Kinopalatsi 5:ssä ja 27.9. klo 20.00 Kino Tapiolassa vieraana tuottaja Jani Pösö.

  • Alkup. nimi: Armomurhaaja
  • Kieli: suomi
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: Finnkino
  • Kopion lähde: Finnkino
  • Kuvaus: Sari Aaltonen
  • Musiikki: Timo Kaukolampi, Tuomas Puranen
  • Leikkaus: Teemu Nikki

Yhteistyössä