Anteeksiantamaton (2017)

Muutama kuukausi vanginvartijana jätti pysyvät jäljet Bosnian muslimin Esad »Zenga» Landzon elämään. Hän oli 19-vuotias aloittaessaan vanginvartijana Čelebićin vankileirillä Bosniassa 1992.

Nuoruuden toimettomuuden keskeyttäneestä työstä tuli Landzolle tärkeä asia. Hänelle kävi kuten monille kaltaisilleen nuorille miehille: sodasta tuli elämän tarkoitus. Kun he saivat valtaa, ja kun ympäristö kannusti väkivaltaan muun muassa sanomalla ettei rangaistuksia tarvitse pelätä, oli jälki rumaa.

Tanskalais-suomalainen dokumenttielokuva vie katsojansa katuvan kiduttajan arkeen. Landzo kärsi Haagin sotarikostuomioistuimessa saamastaan 15 vuoden vankeusrangaistuksesta osan Suomessa, Kylmäkosken vankilassa. Elokuva näyttää kuinka Landzoa painavat omat pahat teot, mitä lievittääkseen hän etsii uhreiltaan anteeksiantoa. Lars Feldballe-Petersenin ohjaama elokuva rakentaa oman jännityskertomuksensa siitä, miten katujalle käy.

Elokuva näyttää senkin, ettei vihapuhe Euroopassa ole suinkaan uusi keksintö. Kun sitä harjoitettiin hajonneen Jugoslavian alueella tarpeeksi pitkään ja kiihkeästi, olivat seuraukset sotaa ja kansanmurhaa.

Antti Selkokari

  • Alkup. nimi:
  • Maa: Suomi, Tanska
  • Kieli: bosnia, englanti
  • Kesto: 72 min
  • Tekstitys: englanti
  • Ikäraja: K12
  • Levittäjä: Kinocompany
  • Kopion lähde: Kinocompany

Yhteistyössä

  • sponsori
  • sponsori

Tutustu ohjaajaan