Animalia (2023)

Avaruusoliot valitsivat tällä kertaa kohteekseen Atlasvuoret. Se on ikävä uutinen monille marokkolaisille, joiden elämä sotkeutuu tähtienvälisen vierailun vuoksi. Lohduttavaa elokuvan päähenkilön kannalta on kuitenkin, että se mikä ei tapa, vahvistaa.

Itto, lasta odottava nuori berberinainen, elää turvallista elämää ylellisesti koristellussa talossa. Hänen miehensä suunnittelee liiketoiminnan laajentamista, ja asiat tuntuisivat päällisin puolin olevan kohdallaan. Eräänä päivänä Itto jää yksin appivanhempiensa kotiin, ja pian armeijan helikopterit valtaavat taivaan. Tietoliikenne takkuilee, ja viranomaiset kehottavat ihmisiä pysymään kodeissaan. Vaarasta huolimatta Itto päättää pyrkiä läheistensä luo. Herkullisista lähtöasetelmista piirtyy arvoituksellinen matkaelokuva, joka kuvaa vaatimattomista oloista tulevan naisen emansipaatiota patriarkaalisessa yhteiskunnassa.

Tarkovskin ja von Trierin elokuvista vaikutteita hakenut Animalia verhoaa yhteiskunnallisen kritiikin scifi-elokuvaan. Ohjaaja Sofia Alaoui haluaa esikoispitkällään muuttaa käsityksiä marokkolaisesta elokuvasta, ja hänen Sundance-festivaalilla palkittu teoksensa puhuukin monimuotoisemman elokuvan puolesta.

Omar Fasolah

Ahdistus
  • Alkup. nimi: Parmi nous
  • Kieli: arabia, ranska
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: Totem Films
  • Esityskopio: Totem Films
  • Kuvaus: Noé Bach
  • Leikkaus: Héloïse Pelloquet
  • Musiikki: Amine Bouhafa
  • Äänisuunnittelu: Sébastien Savine
  • Lavastus: Hafid Amly
  • Pukusuunnittelu: Lydie Collin