Ága (2018)

Pohjoisnavan tuntumaan sijoittuvan bulgarialaisen elokuvan pääkielinä toimivat upeat kuvat, tarkkaan valikoidut sanat ja yleismaailmallinen inhimillisyys. Kriitikoiden ylistämä, Sarajevon elokuvajuhlien pääpalkinnon elokuussa 2018 voittanut Ága on onnistuneen elokuvakerronnan esimerkkiteos. Se punoo auki tavattoman kauniin ja tunteita herättävän tarinan yakut-perheen selviytymisestä luonnon keskellä. Arktisissa olosuhteissa perhe on kaikki kaikessa.

Ága on fiktiota, mutta siinä on dokumenttielokuvan tuntu. Tämä antropologientusiastin unelmaelokuva sisältää lumikenkien ja jurttien lisäksi luontoa, laulua, metsästystä, käsillä tekemistä sekä elämästä selviytymistä. Se yhdistää Flahertyn Nanookin, Haneken Amourin sekä IC-98:n teosten teemat ja tunnelmat. Lynchiläisellä symboliikalla, mystisyydellä ja rauhoittavalla kokonaisuudella lumoava Ága vie katsojansa jääkentille, keskelle ympäröivän luonnon nykytilaa ja väistämätöntä kuolemaa.

Taidolla rakennettu elokuvakupla säilyttää jännitteensä alusta loppuun. Maagisen rauhoittava, levottomuutta lääkitsevä vaikutus jatkuu vahvana vielä monta päivää elokuvan katsomisen jälkeenkin.

Sonja Löfström

  • Alkup. nimi:
  • Kieli: jakuutti
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: Beta Cinema
  • Kuvaus: Kaloyan Bozhilov
  • Leikkaus: Veselka Kiryakova

Yhteistyössä