A E I O U – A Quick Alphabet of Love (2022)

60-vuotias Anna (Sophie Rois) on epävarmuudestaan huolimatta sanavalmis ja vahva nainen. Näyttelijästä puhekouluttajaksi siirtynyt taiteilija tuntee vielä ylpeyttä itsestään, vaikka nuorempana koetut vääryydet painavat edelleen mieltä. Uusi sivu elämässä kääntyy, kun eräänä iltana häneltä viedään käsilaukku kadulla. Laukkuvarkaan kasvot piirtyvät hänen mieleensä, ja pian sama henkilö kirjaimellisesti ilmestyy hänen eteensä. Hieman epäröivä Anna suostuu ottamaan vaikeasta taustasta tulevan nuorukaisen oppilaakseen. 

17-vuotias Adrian (Milan Herms) saa elämänsä hetkellisesti raiteilleen, kun vanhempi nainen saa ongelmanuoresta esiin säteilevän esiintyjän. Samalla myös Annan itsevarmuus kasvaa, kun opettajaansa rakastunut nuori ihailija manaa menneisyyden haamut pois. Pian arkinen Berliini vaihtuu seikkailuun Ranskan Rivieralla, jossa ympyrä lopulta sulkeutuu.

Rakkauden aakkosia tavaava elokuva ei seuraa romanttisen komedian tyypillisintä juonikaavaa, vaan François Truffaut’n klassikoista elementtejä lainaavassa teoksessa eksytään ajoittain tunteiden myrskyyn. Elämä potkii usein päähän, mutta onneksi alakerran Michel-naapuri (Udo Kier) tarjoaa Annalle olkapäätä vaikeina hetkinä.

Omar Fasolah

  • Alkup. nimi: A E I O U – Das schnelle Alphabet der Liebe
  • Kieli: englanti, ranska, saksa, venäjä
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: The Match Factory
  • Kuvaus: Reinhold Vorscheiner
  • Leikkaus: Bettina Böhler
  • Musiikki: Martin Hossbach
  • Äänisuunnittelu: Luise Hofman
  • Lavastus: Sylvester Koziolek
  • Pukusuunnittelu: Tabassom Charaf
  • Maskeeraus: Anne Moralis, Ragna Jornitz

Yhteistyössä