A Bunch of Amateurs (2022)

Pohjoisenglantilainen Bradford sai vuonna 2009 ensimmäisenä maailmassa Unescon elokuvakaupungin arvonimen. Festivaalien ja elokuvamuseon ohella ruohonjuuritasolla perinnettä pitää yllä Bradford Movie Makers -niminen amatöörielokuvantekijöiden kerho, josta Kim Hopkinsin vastustamaton dokumentti kertoo.

Vuonna 1932 perustetulla kerholla on rikas historia mutta vuonna 2019 jäseniä enää kourallinen, rahat loppu ja riesana ränsistyneen klubitalon sisäpihaa kaatopaikkana käyttävät ryökäleet.

Kerho on jäsenilleen kuitenkin henkireikä arjen keskellä ja monelle jopa ainoa sosiaalinen kontakti. ”Lyhytelokuvien tekeminen ei ehkä ole universumille tärkeää, mutta jos minä lopetan sen, mikä minun elämäni tarkoitus on?”, filosofoi Yorkshiren Wes Andersonilta näyttävä Phil. Koronapandemia ajoi kerhotoiminnan ja koko elokuvakulttuurin henkiinjäämistaisteluun, mutta bradfordilaisille koronapilvellä oli yllättävä hopeareunus.

Melankolisen hauska A Bunch of Amateurs on yhteisöllisyyden ja cinefilian ylistyslaulu, jossa on samaa kotoisaa henkeä kuin Mike Leigh’n komedioissa ja Konttori-sarjassa. Elokuva voitti vuoden 2022 Sheffieldin dokumenttifestivaalilla yleisöpalkinnon ja on sittemmin hurmannut elokuvafaneja ympäri maailman.

Tommi Kumén

  • Kieli: englanti
  • Tekstitys: englanti
  • Levittäjä: MetFilm Sales
  • Esityskopio: MetFilm Sales
  • Kuvaus: Kim Hopkins
  • Leikkaus: Leah Marino
  • Musiikki: Terence Dunn
  • Äänisuunnittelu: Miles Foster-Greenwood, Wayne Bell