Teemat
Maat
Tulossa myöhemmin levitykseen

Nuori ja utelias tyttö nimeltä Ainbo on elänyt koko elämänsä syvällä Amazonin viidakossa, yhteydessä luontoon ja Äitimaan henkiin. Eräänä päivänä Ainbo saa kuitenkin tietää, että sademetsiä uhkaa tuho.

Näytökset

Aya ja noita (2020)

Nuori Aya asustelee lastenkodissa tuiki tietämättömänä oikean äitinsä maagisista voimista. Kodin lapset ja aikuiset tottelevat jostain syystä hänen kaikkia oikkujaan. Ayan elämä saa uuden käänteen, kun mystinen kaksikko adoptoi hänet luokseen.

Näytökset

Calamity (2020)

Kun päähenkilönä kiitää 12-vuotias tyttö, puolitoistatuntiseen animaatio-westerniin mahtuu siinä määrin petoja, pakoja ja pahiksia, että kärsimättömämpikin katsoja seuraa tarinaa tarkasti kuin puuma saalistaan.

Näytökset

Eden (2020)

Eden on Ulla Heikkilän ohjaama ja käsikirjoittama elokuva aikuistumisesta, vapaudesta ja suurista tunteista.

Näytökset

Jumalten keinussa (2022)

Sukellus epäonnisen Ring-oopperan tuotantoon. Viiden vuoden ajan kuvattu dokumentti seuraa Kansallisoopperan kaikkien aikojen suurinta produktiota keskellä koronapandemiaa.

Näytökset

Richie Bravon tähti on sammunut jo aikoja sitten, mutta hänen romanttiset balladinsa kaikuvat yhä Riminin autioissa hotelleissa Ulrich Seidlin elokuvassa, joka tuo esiin ryhmämatkailun hellyttävän tragikoomisuuden.

Näytökset

Miksi Rauhaa ja Elviä epäillään taideväärentäjiksi? Onneksi taidemuseon vahtimestari Herkules Poironen on innokas harrastajasalapoliisi ja auttaa Ristoa ja Nelliä arvoituksen ratkaisemisessa.

Näytökset

The Story of Looking (2021)

Ohjaaja Mark Cousinsilla ei ole aikaa hukattavana. Huomenna häneltä leikataan silmä, joten tänään voi olla viimeinen hetki tehdä dokumentti katsomisesta ja näkemisestä.

Näytökset

Tiibetinbuddhalaisessa traditiossa uskotaan, että meditoija voi saavuttaa kuollessaan välitilan, jossa mieli on tietoinen eikä keho jäykisty tai mätäne. Miltä ilmiö näyttää länsimaisten luonnontieteiden näkökulmasta?

Näytökset