Teemat
Maat
Tulossa myöhemmin levitykseen

#takemeanywhere (2016)

Millainen on matka, jonka suunta ja luonne ovat täysin yleisön käsissä? Amerikkalais-suomalais-brittiläinen kolmikko Shia LaBeouf, Nastja Sade Rönkkö ja Luke Turner – taiteilijanimeltään LaBeouf, Rönkkö & Turner – pakkasi rinkkansa ja videokameransa ja lähti ottamaan selvää.
Näytökset

BlacKkKlansman (2018)

Spike Leen uusin taidonnäyte on tositapahtumiin perustuva tarina afroamerikkalaisesta poliisista, joka onnistuu soluttautumaan Ku Klux Klaniin.
Näytökset

Blindspotting

Colinin (Daveed Diggs) on selvittävä ongelmitta ehdonalaisensa kolme viimeistä päivää. Todistettuaan kyseenalaisen ampumavälikohtauksen kotikulmillaan Oaklandissa, ongelmat alkavat kasaantua. Blindspotting elokuvan tähdet Daveed Diggs ja Rafael Casal ovat käsikirjoittaneet tämän Carlos López Estradan ohjaaman kehutun teoksen, joka vuorottelee tunnelmallaan koomisen hupailun ja ajankohtaisen yhteiskuntakritiikin välillä.
Näytökset

Bombshell: The Hedy Lamarr Story (2017)

“Maailman kaunein nainen”, filmitähti – ja keksijä, jonka ansiota ovat suojattu wifi, GPS ja bluetooth. Festivaalilla nähdään myös Hedy Lamarrista tähden tehnyt kohuklassikko Ecstasy! (R&A Trailblazers -sarjassa).
Näytökset

Can You Ever Forgive Me?

Melissa McCarthy tekee tähänastisen uransa vaikuttavimman roolisuorituksen Marielle Hellerin ohjaamassa mestariteoksessa. 1970- ja -80-luvuilla Lee Israel ansaitsi elantonsa kirjoittamalla elämäkertoja Katharine Hepburnin ja Estée Lauderin kaltaisista ikoneista. Kun Lee ei enää saa tekstejään julkaistuksi, hän turvautuu petokseen apurinaan luottoystävänsä Jack (Richard E. Grant). Kolmen Oscarin ehdokas Can You Ever Forgive Me? pohjautuu Lee Israelin samannimiseen muistelmaan.
Näytökset

Chef Flynn (2018)

”Ruoan Justin Bieberiksi” kutsuttu Flynn McGarry on makuvirtuoosi, joka omisti elämänsä fine diningille 10-vuotiaana ja johti omaa pop-up ravintolaansa 15-vuotiaana. Mikäs sen herkullisempaa maailmassa, joka rakastaa ruokaa ja lahjakkaita yksilöitä. McGarryn elokuvaohjaajaäiti on tallentanut poikansa matkan kiinnostavaksi dokumenttielokuvaksi.
Näytökset

Damsel

Samuel Alabaster (Robert Pattinson) matkustaa halki villin lännen pelastaakseen elämänsä rakkauden Penelopen (Mia Wasikowska) seuranaan pieni poni ja juopunut matkakumppani Henry (David Zellner). Hänen rakkaansa ei kuitenkaan tarvitse kenenkään pelastusta.
Näytökset

Eighth Grade

13-vuotias Kayla (Elsie Fisher) on oman elämänsä YouTube-tähti, vaikka hänen motivaatiovideot itsensä hyväksymisestä eivät saakkaan katselijoita. Eight Grade on moderni ja koskettava kasvutarina sosiaalisen median aikakaudelta, jonka on ohjannut YouTubessa uransa aloittanut koomikko Bo Burnham.
Näytökset

First Reformed (2017)

Paul Schraderin odotettu – ja tymäkkä! – paluu pureutuu nuoren papin kiirastuleen. Päärooleissa Ethan Hawke, Amanda Seyfried sekä Cedric the Entertainer.
Näytökset

Generation Wealth (2018)

Rahalla saa ja yksityiskoneella pääsee. Elokuva huimaa elintasoa, ulkomuotoa ja julkisuutta tavoittelevista.
Näytökset

The Green Fog (2017)

Guy Maddinin Vertigo-rekonstruktio on hysteerinen ja liikuttava essee rakkaudesta, kuolemasta ja elokuvataiteesta.
Näytökset

The Kindergarten Teacher

Lastentarhaopettaja Lisa (Maggie Gyllenhaal) saa pakkomielteen viisivuotiaasta oppilaastaan, jonka hän uskoo olevan runouden lapsinero.
Näytökset

Leave No Trace (2018)

Traumatisoitunut sotaveteraani Will (Ben Foster) elää tyttärensä kanssa erakkona luonnon helmassa. Kaikki on idyllistä, kunnes tytär alkaa kaivata yhteisöä ja ikäistään seuraa.
Näytökset

The Miseducation of Cameron Post (2018)

Sundance-voittaja on hätkähdyttävä kuvaus pelottelulle ja viattomuuden ylistämiselle perustuneesta nuorten seksuaalikasvatuksesta 90-luvun Yhdysvalloissa.
Näytökset

The Night of the Hunter (1955)

R&A Trailblazers -sarjan yleisöäänestyksen voittaja. Näyttelijänä uransa tehnyt Charles Laughton ohjasi vain yhden elokuvan – mutta se onkin elokuvahistorian hienoimpia.
Näytökset

The Old Man & the Gun

70-vuotias ammattirikollinen Forrest Tucker (Robert Redford) tekee uskaliaan paon San Quentinin vankilasta jättäen jälkeensä ennenkuulumattoman rikosketjun, joka hämmentää viranomaisia ja kiehtoo kansaa. Robert Redford on viimeisiä vanhan ajan Hollywoodin filmitähtiä, jonka jäähyväiselokuva The Old Man & the Gun riemastuttaa veijarimaisella charmillaan.
Näytökset

A Private War

Marie Colvin oli aikamme arvostetuimpia sotajournalisteja, joka teki useita henkilökohtaisia uhrauksia pyrkiessään antamaan äänen äänettömille konfliktialueiden sydämessä. Palkitun dokumentaristin Matthew Heinemanin elokuva kertoo vahvan, kapinallisen ja uraauurtavan toimittajan inspiroivasta urasta ja vaikeasta sisäisestä kamppailusta. Rosamund Pike tekee vaikuttavan roolisuorituksen Colvinina, jonka tarina valottaa nykyjournalismin asemaa kaoottisessa maailmantilassa.
Näytökset

Puzzle (2018)

Esikaupungissa arjen ja perinteen nujertama äiti (ihastuttava Kelly McDonald) löytää palapeleistä ilon elämäänsä.
Näytökset

RBG (2018)

Ruth Bader Ginsburg on lakimaailman suffragetti, all male -asetelman murtanut edelläkävijä, jolla on munaa laukoa rehellinen mielipiteensä esimerkiksi Donald Trumpista.
Näytökset

The Rider (2017)

Vuoden parhaaksi jenkki-indieksi ylistetyssä elokuvassa vakava päävamma uhkaa nuoren rodeosankarin elämänuraa.
Näytökset

Searching (2018)

Epätoivoinen perheenisä etsii kadonnutta tytärtään. Käänteitä tursuava trilleri tapahtuu kokonaan tietokoneen ruudulla.
Näytökset

Sistersin veljekset

Pahamaineinen palkkionmetsästäjä-duo Eli (John C. Reilly) ja Charlie (Joaquin Pheonix) Sisters on palkattu löytämään kullanetsijä Hermann Kermit Warm (Riz Ahmed). Matkalla Eli alkaa kyseenalaistaa veljesten työnkuvaa, yllättäen Hermannilta löytyy veljeksille houkutteleva tarjous. Jahtia mutkistaa myös muuan John Morris (Jake Gyllenhaal). Sistersin Veljekset on mustan huumorin Western, jonka kruunaa upeat näyttelijäsuoritukset ja vaikuttava kuvaus.
Näytökset

Sorcerer (1977)

William Friedkinin hypnoottinen viidakkoseikkailu rakastaa riskejä, petomaisia kuorma-autoja ja Tangerine Dreamin elektroa. Pää kylmänä tai se räjähtää!
Näytökset

Sorry To Bother You (2018)

Sundance-tapaus on fiksu ja hirtehisen hauska esikoisohjaus. Rasismia käsitellään surrealismilla, joka saa Michel Gondryn vihreäksi kateudesta.
Näytökset
Do the Right Thing iski teattereihin 1989 ja todettiin heti yhdeksi vuoden tärkeimmistä elokuvista, jotkut jopa pelottelivat sen innostavan katsojia mellakointiin. Intensiivinen kuvaus yhden kuuman päivän tapahtumista Brooklynin marssittaa kankaalle huikean valikoiman henkilöitä, asenteita ja jännitteitä.
Näytökset

Studio 54 (2018)

Dokumentti 70-luvun hedonismin ytimestä, legendaarisesta Studio 54:sta.
Näytökset
Toisilleen tuntemattomien, eri perheisiin adoptoitujen kolmosten David Kellmanin, Eddy Gallandin ja Bobby Shafranin tiet risteytyivät kuin kohtalon johdattamana. Dokumentti kertoo järisyttävän, melkein absurdilta tuntuvan tarinan, jonka alun hyväntuulinen tunnelma saa odottamatta karmivia sävyjä elokuvan edetessä.
Näytökset

Vox Lux

Nuori Celeste (Raffey Cassidy) selviää väkivaltaisesta tragediasta vuonna 1999 ja nousee tähteyteen esittäessään muistotilaisuudessa suruballaadin. Vanhempana Celeste (Natalie Portman) on tragedioiden muovaava menestynyt tähti. Managerin roolissa nähdään Jude Law. Brady Corbetin kaksi räiskyvää näytöstä kertovat traagisen tarinan pop-tähteydestä terrorin hallitsemassa maailmassa. Laulaja Sia on tehnyt Vox Luxissa kuultavat kappaleet.
Näytökset

Wildlife

Paul Danon esikoisohjausta tähdittää Jake Gyllenhaal ja Carey Mulligan. Kriitikoiden ylistämä elokuva tarkkailee 14-vuotiaan Joen (Ed Oxenbould) silmin kriisiin ajautuvaa perhettä 1960-luvun Montanan pikkukaupungissa. Joen kasvutarina peilautuu äitinsä Jeannetten (Mulligan) kamppailuun ydinperheeseen kohdistuvien odotusten kanssa tässä kauniisti kuvatussa elokuvassa, jonka vahvaa naiskuvaa korostaa Mulliganin upea roolisuoritus. Dano käsikirjoitti elokuvan yhdessä näyttelijä Zoe Kazanin kanssa.
Näytökset

Yomeddine (2018)

Hyväntuulinen road movie spitaalisesta koptimiehestä ja orpopojasta. Ratsastaessaan aasilla halki Egyptin he törmäävät yhteiskunnan hylkimien iloiseen joukkoon.
Näytökset