Ohjaaja Selma Vilhusen toinen tärppi R&A:n ohjelmistosta on belgialaisen Lukas Dhontin  elokuva GIRL, joka kertoo ammattiballerinaksi tosissaan pyrkivästä teini-ikäisestä transtytöstä.

Pikkuveli herättää teini-ikäisen siskonsa hellästi, kuiskaa tämän nimeä: Lara, Lara, herää. Aamuaurinko paistaa pikkuveljen hiuksiin, sisko kutittaa veljeään ja veli nauraa. Kamera on ihan siinä lähellä, kaikessa rauhassa. Musiikkia ei tarvita, eikä oikein mitään muutakaan, koska tämä kohtaus kertoo tästä, siitä että pikkuveli ja isosisko tykkäävät toisistaan, ja kaikki on aika hyvin.

Lara venyttelee jalkojaan sängyllään, sitten ovenkarmia vasten. Venytykset ovat ankaria, tyttö on tosissaan. Tosissaan hän on myös silloin, kun hän rei’ittää korvansa itse, apunaan vain jääpala ja neula. Isä on järkyttynyt, mutta Lara toteaa vain, että hän halusi korviinsa reiät ja päätti hankkia sellaiset.

Lara on menossa balettiakatemian koetanssiin. Isä ja pikkuveli seuraavat mukana. Lara tanssii hyvin, ja saa paikan akatemiasta koeajalla. Opettaja sanoo rehellisesti, että Laran jalat eivät ole tottuneet varvastossutyöskentelyyn, ja että hänen täytyy harjoitella paljon saavuttaakseen toisten tyttöjen tason. Mutta lahjakkuutta on, ja hänelle halutaan antaa mahdollisuus.

Vasta nyt saamme tietää, että Lara on transsukupuolinen, tyttö pojan kehossa. Kiitän mielessäni elokuvantekijää siitä, että sain ensin tutustua rakastavaan isosiskoon, sitten kunnianhimoiseen tanssijaan, vielä turhamaiseen ja hurjapäiseen teiniin, ja vasta kaiken tämän jälkeen tyttöön, jonka tanssiopintojen suuri haaste on, että hän on tanssinut balettia aikaisemmin poikien tekniikalla, ja joka tuntee olonsa vieraaksi kehossaan.

Kipu tuntuu katsojassa

Elokuva seuraa Laran tanssiopintojen kehitystä ja samaan aikaan sukupuolenkorjaamisen prosessia. Lara täyttää vuosia ja saa viimein aloittaa kauan odottamansa hormonihoidot. Hän viettää paljon aikaa peilin edessä ja odottaa kärsimättömänä kehossa tapahtuvia muutoksia.

Kipu, jota Lara tuntee kehostaan, tuntuu katsojassakin. Laran hahmo on enkelimäinen, vilpitön tavalla, joka tuntuu uskottavalta ja tarkalta, ja on siksi aseistariisuvaa. Laraa näyttelevän Victor Polsterin kasvot tuntuvat ikään kuin vuotavan jokaisen tunteen värähdyksenkin lävitseen, niin hehkuva on hänen intohimonsa ja niin vailla suojamuureja.

Usein kohtauksen fokus on juuri Laran kasvoissa, hänen silmissään ja hymyssä, joka on samaan aikaan surumielinen ja äärimmäisen päättäväinen. Lara on sekä haavoittuva että myös hyvin rohkea, koska hän uskaltaa tavoitella onneaan sieltä missä hän on alttiina epäonnistumiselle ja toisten pilkanteolle. Mikä voisikaan olla haastavampi tavoite transsukupuoliselle tytölle kuin ballerinan ura, tuo eräänlainen feminiinisyyden multihuipennus, jossa kehoja muokataan ja arvioidaan sentti sentiltä ja gramma grammalta.

Ruhjeita ja heijastuksia

Laran kasvojen lisäksi elokuva hengittää ja kulkee hänen koko kehonsa mukana. Elokuva tapahtuu Laran keholle ja kehossa. Tanssiharjoitukset ovat raskaita ja hetkittäin jopa vaarallisen tuntuisia. On kuin keskipakoisvoiman varassa piqueitä pyörivä Lara saattaisi hetkenä minä hyvänsä kaatua katsojan päälle. Hiki, jano ja jalkojen ruhjeet kasvavat sitä mukaa kuin tarina etenee.

Elokuvassa toistuvat kuvat, joissa Lara näkee itsensä peilistä tai heijastuksena ikkunasta milloin kotona, milloin täpötäydessä metrossa. Pitkälti on kyse näkemisestä ja nähdyksi tulemisesta. Isä ja lääkärit, omalla tavallaan myös tanssinopettajat kertovat Laralle, että he näkevät hänet tyttönä, mutta hän itse ei siihen vielä pysty, vaikka haluaisi.

Hetki, jolloin väsynyt ja kiukutteleva pikkuveli kutsuu Laraa tämän entisellä nimellä Victor, onkin sydäntäsärkevä. Pikkuveli tietää, mikä satuttaa siskoa kaikkein kipeimmin.

Kuka saa näytellä ketä?

Lukas Dhontin päätös valita cis-sukupuolinen Victor Polster Laran rooliin on herättänyt jonkin verran keskustelua ja kysymyksen siitä, miksi transsukupuolista henkilöä ei näyttele transsukupuolinen näyttelijä.

Varietyn artikkelia varten haastateltu Dhontin käsikirjoittajakollega Angelo Tijssen kertoo, että he koekuvasivat yhteensä noin 500 nuorta, joiden sukupuolta ei ollut ennalta määritelty koekuvauskutsussa. Joukossa oli siis sekä tyttöjä että poikia ja nuoria, jotka määrittelivät itsensä muunsukupuolisiksi. Mukana oli myös muutamia transsukupuolisia nuoria.

Lopulta Victor Polster päätyi Laran rooliin siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen olemuksessaan oli juuri sellaista pehmeyttä, jota Dhont oli etsinyt. Lisäksi Polster oli erinomainen tanssija.

Cis-katseesta ja eläytymisestä

Myös se seikka, että ohjaaja-käsikirjoittaja Dhont itse on cis-sukupuolinen, on saanut osan katsojista pohtimaan sitä, että samalla tavalla kuin on olemassa niin sanottu miehinen katse (millä tarkoitetaan stereotyyppistä, heteronormatiivista miehen katsetta erityisesti suhteessa naiseen), on myös olemassa cis-katse.

Samainen Varietyn artikkeli kuitenkinkertoo, että Dhont on työskennellyt aikaisemmissa elokuvissaan paljon transsukupuolisten ihmisten kanssa. Haastattelussa Dhont kertoo tehneensä Girliä kirjoittaessaan läheistä yhteistyötä Nora Monsecourin kanssa, joka on ollut Laran hahmon alkuperäinen innoittaja ja siis itsekin nuori transsukupuolinen ballerina.

Tullaan siis sen kysymyksen äärelle, kuka saa kertoa toisen ihmisen kokemuksesta. Mikä on riittävä määrä taustatyötä ja miten voi mitata kykyä eläytyä ja samastua, ymmärtää?

Itse ajattelen, että ihmisissä on lopulta enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia. Viime kädessä kaikki tarinat, joita kerromme, ovat pyrkimystä eläytyä toisen ihmisen tilanteeseen –poissulkien vain puhtaasti subjektiiviset, omaelämäkerralliset kertomukset. Elokuvantekijän vastuulla on pyrkiä löytämään ne keinot, joilla hän voi välttyä toistamasta stereotyyppisiä käsityksiä. Yleisöllä puolestaanon valta arvioida, miten hyvin elokuvantekijäsiinä onnistuu.

Kasvot väkijoukossa

Girlin suurin voima on sen ihmiskuvan hyvyydessä ja lämmössä. Lara tulee kohdatuksi ja nähdyksi yhä uudelleen, ja se on joka kerta koskettavaa. Hetkittäin isän keinot kuitenkin yksinkertaisesti loppuvat. Silloin katsoja voi tunnistaa vanhemmuuteen kuuluvan avuttomuuden, jota on joskus vaikea kestää ja hyväksyä. Ja pohjimmiltaan ehkä onkin niin, että kukaan toinen ei voi kokonaan poistaa Laralta tämän kipua. Hänen on viime kädessä kuljettava sen läpi yksin.

Kerronta rajaa usein muut ihmiset valkokankaan ulkopuolelle tai epätarkoiksi hahmoiksi Laran edessä ja takana kamerankeskittyessämiltei itsepintaisesti Laraan. Siksi mieleen jää kuva, jossa Lara kävelee keskellä väkijoukkoa ruuhkaisella jalkakäytävällä. Siinä hän on säteilevä nuori nainen väenpaljoudessa.Ainutlaatuinen ja samalla osa kokonaisuutta. Keskeneräinen, ja sellaisena täydellinen, ja niin valtavan kaunis.

GIRL R&A:ssa
22.9. klo 16:15 Kinopalatsi 7
23.9. klo 21:00 Maxim 1
26.9. klo 16:00 Korjaamo Kino Kulmasali