Elokuvaohjaaja Selma Vilhunen katsoi etukäteen festivaaliohjelmiston elokuvia ja kirjoittaa niistä R&A-blogiin. Sarjan ensimmäisessä osassa Vilhunen ihastuu ruotsalaisen pikkukaupungin yleensä näkymättömiksi jääviin ihmisiin.
Ruotsalainen Gabriela Pichler on toisella pitkällä näytelmäelokuvallaan lunastanut paikkansa henkilökohtaisessa ohjaajasuosikkieni kaanonissa. Pichlerin edellinen elokuva Syödä, nukkua, kuolla (R&A 2013) on kaunis ja tosi kuvaus vihannespakkaamossa työskentelevästä nuoresta naisesta ja hänen bosnialaistaustaisesta isästään, joiden elämä muuttuu taisteluksi, kun päähenkilö saa tehtaalta potkut.
Amatöörit jatkaa edellisen elokuvan teemoja. Tällä kertaa katsojan eteen vyörytetään sata minuuttia teinityttöenergiaa ja ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella marginaalissa. Tässä elokuvassa äänen saavat sellaiset ihmiset, jotka usein ovat näkymättömissä.
Tervetuloa Laforsiin!
Ollaan Laforsin kuvitteellisessa pikkukaupungissa, jonka menneisyyden ylpeydenaihe on ollut nahanjalostusteollisuus. Nyt Lafors on talousvaikeuksien kanssa painiva muuttotappiokunta. Kun saksalainen markettijätti Superbilly ilmaisee kiinnostuksensa tuoda kauppaketjunsa Laforsiin, kunnan päättäjät innostuvat mahdollisuudesta.
Kunnantalolla aivoriiheillään, että Superbillya houkuttaakseen Laforsin täytyy päivittää brändinsä: nettisivut on uusittava ja kaupungille on tehtävä ajan henkeen sopiva esittelyvideo. Ei mitään tylsää ja kliseistä, vaan jotain vetävää ja aitoa. Ainoa ongelma on, että budjetti on pieni.
Kunnanjohtaja Musse (Fredrik Dahl) joukkoineen päättää antaa kaupungin yläkoululaisille mahdollisuuden osallistua Laforsin imagon kirkastamiseen. Teinit saavat kuvata kotikaupunkiaan, ja paras video luvataan valitakaupungin viralliseksi esittelyvideoksi.
Aida (Zahraa Aldoujaili) ja Dana (Yara Aliadotter) ottavat haasteen vastaan innostuneina. He ryhtyvät kuvaamaan kaikkea, mitä heidän ympärillään tapahtuu. Pettymys on suuri, kun päättäjät eivät lopulta haluakaan heidän videotaan. Laforsin mainoksen tekijäksi palkataan yhden miehen kuvausryhmä Tukholmasta.
Aida ja Dana ovat kuitenkin jo rakastuneet kuvaamiseen. He jatkavat omien videoidensa tekemistä, ja heidän videoistaan muodostuu eräänlainen rinnakkaisteos tukholmalaisen asetelmalliselle mainokselle. Mikään ei jää tytöiltä huomaamatta, eivätkä he pidäketään kaupunkilaista liian vähäpätöisenä kuvaamisensa kohteeksi.
Aida ei lopeta kuvaamista silloinkaan, kun hänen kännykkänsä edessä tapahtuu jotain arkaluontoista tai yllättävää. Kuvaaminen on tärkeintä. Aida haluaa kertoa totuuden.
Kamera tekee mitä huvittaa
Pichlerin ja Jonas Hassem Khemirin käsikirjoitus on hienovarainen kudelma, joka tietoisesti kulkee vastakarvaan siinä, miten se kuvaa nuoria naisia tai ylipäätään kuljettaa tarinaa.
Elokuvan keskeiset henkilöt ovat Aida, Dana ja Musse, mutta se ei ole yhdenkään heistä kehityskertomus. Varsinainen päähenkilö on Laforsin yhteisö. Nuorten kuvaama elokuva nousee lopulta toteemiksi, joka tuo ihmiset yhteen ja tarjoaa heille peilin, josta he näkevät itsensä ja toisensa.
Ihailen Pichlerin taitavuutta elokuvantekijänä. Hänen kameransa on suvereeni kertoja. Se leikkii ja tekee mitä huvittaa, nivoo kevyen oloisesti erilaiset tyylikeinot osaksi kokonaisuutta. Toisinaan kerronta on vaappuvaa kännykkäkuvausta ja lyhyitä otoksia, jotka kattavat olennaisen dialogista.
Halutessaan Pichler kuitenkin upottaa meidät onnellisessa humalassa juhlivan Mussen huuruiseen keilailuiltaan täydellisesti näytellyssä ja koreografioidussa pitkässä kuvassa, jonka tarkkuutta ja uskottavuutta voi vain kadehtia.
Epätäydellisiä ihmisiä
Pichlerin ja Khemirin neroutta on se tapa, jolla elokuvan loppujaksoon latautuu koko inhimillisten tunteiden kirjo, kieroa sarkasmia unohtamatta. Pichlerin ihmiset globalisoituvan maailman tuulissa ovat epätäydellisiä ja virheellisiä, pelokkaita, ennakkoluuloisia ja väsyneitä.
Ihmisjoukko näyttäytyy kuitenkin myös ilon ja yhteyden mahdollisuutena, sillä Pichler katsoo heitä kaikkia saman tarkan, mutta lempeän humoristisen linssin läpi. Ihmisyksilöt ovat elokuvan lopussa yhtä ristiriitaisia ja keskeneräisiä kuin sen alussakin, mutta yhdessä he ovat kulkeneet askeleen kohti toisiaan.
Siellä missä yhteinen kielikin on kadonnut, jäljellä on liikkuva kuva ja toisen ihmisen katse, jonka voi kohdata valkokankaalla.
Amatöörit R&A:ssa
22.9. klo 18:45 Kinopalatsi 7
