Vuoden 2018 R&A-trailerissa lempi leimuaa ja laatta lentää, kun lentokone syöksyy kohti kohtaloaan. Tunteita tursuvan trailerin ohjaaja Tuukka Harala kertoo haastattelussa, mikä festivaalin elokuvista on tehnyt häneen lähtemättömimmän vaikutuksen. Mukana myös making of -video!
Mittarit kieppuvat ja konsoli välkkyy, kun lentokoneen miehistö menettää kontrollin koneestaan. Matkustamon puolella kontrolli menee myös ihmisiltä. Kyseessä on vuoden 2018 sykähdyttävä R&A-traileri, jonka ovat tehneet ohjaaja Tuukka Harala ja tuotantoyhtiö Also Starring. Trailerin on kuvannut Timo Salminen, joka tunnetaan Mika ja Aki Kaurismäen elokuvien ilmaisuvoimaisena kuvaajana.
Mutta mitä tekemistä syöksyvällä lentokoneella on elokuvafestivaalin kanssa?
– Koen äärimmäisen mielenkiintoiseksi, kun ihmiset luovuttavat tai päästävät irti. Jokainen syöksyvässä lentokoneessa oleva matkustaja käsittelee omalla tavallaan lähestyvää kuolemaa. Samalla tavalla kuin matkustajien reaktiot kuvastavat erilaisia luonteita, ovat festivaalilla nähtävät elokuvatkin keskenään erilaisia, ohjaaja Harala pohtii.
Traileri kuvattiin osittain Suomen ilmailumuseossa. Katso haastattelun lopusta making of -video R&A-trailerin kuvauksista.
Harala kertoo ihailevansa elokuvia, joissa on vahva intensiteetti. Esimerkiksi R&A:n vakio-ohjaaja Jacques Audiardin (mm. Luihin ja ytimiin, R&A 2012, Dheepan, R&A 2015) elokuvien henkeäsalpaavat kohtaukset ovat tehneet häneen syvän vaikutuksen.
– Traileria kirjoittaessa löysin myös Japanista oman genrensä, joka kuvaa lentokoneisiin sijoittuvaa kauhua. Se jäi suunnitteluvaiheessa kuitenkin kuriositeetiksi.
Rakkautta & Anarkiaa on tämän vuoden traileriohjaajalle tuttu mielentila nuoruuspäivistä asti.
– Koen lievää runsauden tuskaa aina festivaalin tullessa. Yleensä menen näytöksiin vain näytösajan perusteella välittämättä siitä, mikä elokuva on kyseessä.
Haralan voimakkain R&A-muisto on seitsemän vuoden takaa, jolloin festivaalilla esitettiin Nicolas Winding Refnin neo-noir-hitti DRIVE.
– Elokuva teki vaikutuksen Bio Rexin salissa. Yhdessä väkivaltaisemmassa kohtauksessa minua alkoi pyörryttää. En usein ole herkkä tällaisille kohtauksille, mutta siinä hetkessä se tuntui vahvalta. Jouduin poistumaan salista, enkä ole sen koommin nähnyt Driveä loppuun.
Rakkautta & Anarkiaa tarjoaa nyt Haralalle ja kaikille muillekin mahdollisuuden nähdä Drive loppuun ensimmäisen tai vaikka kuinka monennen kerran. Elokuva esitetään Teurastamo Pop-Up -ennakkonäytöksissä, jotka järjestetään 7.–9. syyskuuta. Ulkoilmanäytöksiin on vapaa pääsy!
Katso tästä, miten R&A-traileri 2018 tehtiin: