/ Blogi

Maailma on paha, mutta elokuvat pelastavat

Hyvää kansainvälistä rauhanpäivää! Torstain R&A-blogissa Jaana Semeri matkustaa Myanmarissa, Afganistanissa ja Intiassa sekä kiipeää Himalajalle. Kolme vuoden parasta dokumenttia ja yksi fiktioelokuva: THE VENERABLE W, THE PRINCE OF NOTHINGWOOD, MOUNTAIN ja NEWTON.

VIRKAMIEHEN URHEA TAISTO
Newton (ohj. Amit V. Masurkar)

Säntillinen virkamies demokratian esitaistelijana. Intialaisen Amit V. Masurkarin viehättävän kepeä elokuva NEWTON kertoo valtion virkamiehestä, joka ilmoittautuu vapaaehtoiseksi vaalivalvojaksi vaarallisena pidetylle viidakkoalueelle.

Aluetta pitävät hallussaan sissit, jotka ovat perinteisesti estäneet paikallisia asukkaita äänestämästä. Newton-niminen, säännöistä kovin tarkasti kiinni pitävä nuorukainen päättää, että tällä kertaa niin ei käy.

Toisin kuin luulisi, Newton ei ole synkkä taistelutarina. Se on ilmava ja valoisa, optimistinenkin kuvaus päättäväisen ihmisen ja oikeudentunnon voimasta maailmassa, joka on kyyninen ja vaikuttaa menetetyltä. Jossa kyllä murhataan julmasti ihmisiä, puolin ja toisin, mutta me koemme pienen paremman hetken, virkakoneiston tärkeässä työssään demokratian palveluksessa.

Newton sijoittuu nykyaikaan, mutta sen tapahtumat saavat miettimään vaikkapa Venäjää. Sitä Neuvostoliittoa edeltävää Venäjää, jossa pikku Akaki Akakievits taisteli paremmasta päällysviitasta ja erään nimineuvoksen nenä seikkaili muiden neuvosten seassa Pietarissa.

Siis sitä virkakoneistojen satumaata, jossa Newtonin tapahtumaketju olisi ollut kovin arkipäiväinen.

Aurinkoinen ja luottavainen on Newton, päivän piristys.

Newton R&A:ssa
21.9. klo 16:00 Savoy-teatteri

 

RASISMISTA JA VIATTOMUUDESTA
The Venerable W. (ohj. Barbet Schroeder)

Me täällä Pohjolassa ajattelemme usein aika viattomasti. Että buddhalaiset munkit ovat lähtökohtaisesti rauhantahtoisia. Tai että sotilasjuntan vainoama burmalainen poliitikko, Nobelin rauhanpalkinnon saanut Aung San Suu Kyi on hyvä ihminen. Me ajattelemme myös helposti, että rasismi vaivaa vain meitä, länsimaisia.

Niinpä niin. Me (ihan oikeutetustikin) valkoisen miehen takkaan kasvaneet olemme niin tottuneet olemaan ne, joitten ympärillä maailma makaa, hyvässä ja pahassa, ettemme näe nenäämme pidemmälle. Esimerkiksi Burmaan.

Ranskalaisen Barbet Schroederin muodollisesti ei kovin loistokas, mutta sitäkin tärkeämpi dokumentti nimeltään THE VENERABLE W. muistuttaa, että Burman todellisuus on paljon mutkikkaampi ja likaisempi kuin on annettu ymmärtää.

Burmalaisia nostattaa rasistiseen raivoon maan pientä muslimiväestöä vastaan buddhalainen munkki W eli Wirathu väkivaltaisine joukkoineen. Ja maan nykyinen johtaja Kyi osaa katsoa sopivasti toisaalle, kun munkit riehuvat tulisoihtuineen pitkin kyliä.

Schroederillä on käytössään hyvä materiaali ja hyvät haastateltavat. Ja vaikka hän kuljettaa elokuvaansa melko rytmittömästi ja kuorruttaa kertomusta näyttelijä Maria de Mereidoksen siirappimaisella spiikillä, The Venerable W. on vahva todistuskappale pahuuden voimasta.

Kannattaa katsoa. Ja kavahtaa. Tässä esimerkki W:n puheista: ”Afrikkalainen kissakala on iso, lisääntyy nopeasti, syö omiaan ja tuhoaa ympäristönsä. Muslimit ovat sellaisia.”

Huhhuh.

The Venerable W. R&A:ssa
21.9. klo 21:00 Kinopalatsi 7

 

VUORISAARNA BY WILLEM DAFOE
Mountain (ohj. Jennifer Peedom)

Australialaisen Jennifer Peedomin elokuva MOUNTAIN on nimensä veroinen: jylhä ja huimaava. Ehkei koskaan ole kuvattu niin monia vuoristoja niin upeasti kuin tässä dokumentissa; niin harkituista ja monista näkökulmista.

Mukana on kaikki mahdollinen häikäisevän kauniista maisemista pelottaviin rotkovisioihin ja häkellyttäviin tilanteisiin; ihmisen pienuutta ja rohkeutta maiseman edessä, hänen hulluuttaan ja iloaan. Epäonnistumisia unohtamatta.

Kaltaiselleni, jota huimaa kotiparvekkeellakin, Mountain on ihanan pelottavaa karkkia.  Elokuvan motossa todetaan viisaasti, että sellaiselle, joka ei kuule musiikkia, tanssiminen on hulluutta.

Mountain saa (ja ei saa) korkeapaikankammoisenkin kuulemaan hullunrohkeaa halua valloittaa vuoria ja kesyttää niitä.

Varsinkin kun kertojana on Willem Dafoe, paholaismaisen seksikäs ja vakuuttava, taitavasti tarinaa kuljettava samettikurkku. Sopivasti vähän pelottava.

Mountain R&A:ssa
22.9. klo 14:00 Kinopalatsi 6

 

EI YHTÄÄN PAKSU PERHOSEKSI
The Prince of Nothingwood (ohj. Sonia Kronlund)

Ranskalaisen Sonia Kronlundin elokuva THE PRINCE OF NOTHINGWOOD afganistanilaisesta tee-se-itse-elokuvaohjaajasta ja näyttelijästä, Salim Shaneenista on vähän liian pitkä. Puolessatoista tunnissa ehtii lopulta kyllästyä tähän aivan mahtavaan hahmoon ja hänen maailmaansa. Vähintään sen kuuluisan vartin verran.

Mutta kyllä Shaheeniin kannattaa tutustua, ehdottomasti, sillä hän on melkein liian hyvä ollakseen totta. Tuo tanakka, hyväntuulinen tankki, joka ei vaikene koskaan eikä pelkää mitään, on täysin aseistariisuva.

Shaheen rakastui jo poikana elokuviin ja on sittemmin ohjannut ainakin 110 omaa, Bollywood-tyyppistä toimintapätkää. Kronlund, joka on dokumentoinut Afganistanista yli kymmenen vuotta ja aiemmin vain sotaa ja surkeutta, halusi tutustua tähän mieheen, joka edustaa voimaa ja uskoa.  Ja jonka avulla hän näkisi toisenlaisen Afganistanin.

Ja totisesti näkikin. Maailman, jossa tähtinäyttelijä (mies) muuntuu transpukeutujan notkeudella esittämään vaikkapa Shaheenin äitiä. Maailman, jossa naisen ei oikeastaan sovi tanssia tv:ssä ja isä on mukana kuvauksissa varmistamassa, ettei Shaheenin elokuvien pääosassa laulava tytär tee liikaa tanssiliikkeitä ja menetä mainettaan.

Mutta myös maailman, jossa sotilaat ja kadunmiehet rakastavat tunnettua näyttelijää, joka ei ole liian hieno esittääkseen köyhää teekauppiasta, tavallista ihmistä.

The Prince of Nothingwood R&A:ssa
22.9. klo 18:45 Kino Engel 2