R&A-blogissa on vuorossa ronskimmat muistelot, kun bloggarina vieraileva Jouni Hokkanen kertoo tapaamisestaan kulttiohjaaja Bruce LaBrucen kanssa vuoden 1995 festivaalilla. LaBrucen uusin elokuva THE MISANDRISTS on tänä vuonna R&A:n ohjelmistossa.
Poliittisen pornoelokuvan prinssiksi itsensä julistanut torontolainen homolegenda Bruce LaBruce vieraili Helsingissä 1995. Sittemmin hänestä tuli Aki Kaurismäen kaltainen Berliinin elokuvajuhlien suosikkipoika, jonka tuotokset ovat löytäneet tiensä festivaalin Panorama-sarjaan brutaaliudestaan, rääviydestään ja pornografisuudestaan huolimatta. Tai ehkä juuri siksi.
Olin nähnyt Brucen kansainvälisen läpimurtoleffan Super 8½ (1994) Rotterdamin festivaalilla saman vuoden tammikuussa ja vakuuttunut sen ilmaisuvoimasta.
Nyt polveni tutisivat fanittavan journalistin jännitystä. Istuin kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää kiitävässä festivaalin valkoisessa Cadillacissa. Taivaalta tihkui räntää.
Olin varustautunut järeimmällä mahdollisella kalustolla kuin mahdollista. Radiotoimittajalle se merkitsi Nagran about satakiloista kelanauhuria ja Sennheiserin rautakangenjäreää monomikkiä, jolla pystyi paitsi hakkaamaan nauloja, myös aiheuttamaan luunmurtumia vihamielisille haastateltaville sekä suorittamaan ja äänittämään anaaliyhdynnän jokseenkin siedettävällä äänenlaadulla.
“Neitsyys pelasti minut kuolemalta”
Minua huoletti kuinka vieras tulisi viihtymään. Elimme harmaan neuvostoajan jälkimainingeissa ja Helsingin vähäiset gay-baarit olivat jokseenkin vaisuja. Edes Tom of Finlandin fanittajien MSC Finlandin salakapakka ei tarjonnut kovinkaan bizarria meininkiä: ruutupaidat runkkailivat keskenään maestronsa piirrosten kiihottamina.
Olen aina pyrkinyt olemaan lempeä journalisti, mutta Helsinki-Vantaan ei-nyt-niin-kovin idyllisessä betonirampissa ohjaajavieraalle heittämäni “how do you like Finland” sai parikymmentuntisen lennon uuvuttaman Brucen romahtamaan melko täydellisesti.
Vähitellen sain vieraan kyyneltulvan tyrehtymään ja päädyimme keskustelemaan elämästä ja kuolemasta. Bruce kertoi, että hänen pitäisi oikeastaan olla kuollut, koska aids-epidemia riehui pahimmillaan vuosina 1978-1982 jolloin hän oli kiimaisimmillaan parinkympin molemmin puolin.
“Minut pelasti ujous: menetin neitsyyteni vasta 23-vuotiaana”, Bruce kertoi. “Sain heti kupan ja pelästyin niin, että sen jälkeen käytin aina kondomia.”
Punkkareista ja homoista
Bruce LaBrucen elokuvallinen ilmaisu, absurdi brutaalius ja usein gay-piirien ulkopuolelta tulevat aiheet olivat alkaneet muodostua jo 1980-luvun loppuvuosina.
“Koin Toronton gay-skenen tylsäksi: homot olivat pystyynkuolleita porvareita. Punk oli poliittisesti ja tyylillisesti kiinnostavampaa, mutta ne piirit olivat puolestaan yllättävän homofobisia. Punkkareiden radikaali ajattelu ei sittenkään laajentanut seksuaaliseksi suvaitsevaisuudeksi. Ryhdyin tekemään seksuaalisesti provokatiivisia elokuvia, joilla järkyttää sekä homoja että punkkareita.”
LaBruce kertoo haluavansa korostaa homokulttuurin poliittista puolta.
”Minusta on alkanut tuntua että porno on yksi viimeisistä foorumeista, joilla nykymaailmassa voi julistaa tai kertoa jotain radikaalia. Gay-kulttuuri on alkanut tuntua vieraalta ja tunnen itseni melko ulkopuoliseksi.”
Miesten vihaajat
Ei siis ihme, että ohjaajan uusin teos THE MISANDRISTS on lähestulkoon vailla miesrooleja. Kyseessä on lesbiaaninen, feministinen ja nihilistinen pornokomedia, jossa Saksan syrjäseudulla operoiva naisten vapautusrintama tavoittelee uutta, miehistä vapaata maailmanjärjestystä.
Radikaaliryhmän aseena on lesboporno ja mottona ”tie miehen sydämeen kulkee hänen rintakehänsä kautta”.
Ohjaaja alkoi kehitellä teemaa jo parikymmentä vuotta sitten elokuvaa opiskellessaan.
”Koska homot olivat porvallisia ja tylsiä, hengasin nuorempana enimmäkseen rekkakuskilesbojen kanssa. Useimmissa ohjauksissani onkin ollut vahvoja naishahmoja. Vaikka homoporno on keskeinen osa taidettani, olin aina halunnut tehdä leffan, jossa on pelkästään naisia.”
The Misandrists nauraa vinosti naisasialiikkeen äärilaidalle.
”Koska suurin osa opiskelutovereistani oli akateemisia feministejä, tiedän feminismin historiasta ja teoriasta enemmän kuin tarpeeksi. Tunnen aiheen niin hyvin, että tiedostan myös aatteen huonot puolet, kuten feministien halun sensuroida kaikkea mahdollista ja heidän vimmansa vastustaa pornoa.”
”The Misandrists on satiiri radikaalifeminismistä, vaikka toisaalta se pyrkii ymmärtämään päähenkilöiden käyttäytymistä ja motiiveja. Haluan kertoa, että feminismi voi olla seksikästä ja seksuaalista”, LaBruce toteaa.
